ulkopuolinen

Ulkopuolisuuden tunne on aika järkky olotila. Itse koen sitä usein, niin somessa kuin normaalissa elämässä.

Viimeksi tänään töissä. Tuntui ettei mulle sanottu mitään, kuin mun olisi pitänyt tietää missä mennään, hyvä kun muistan mihin aikaan on mitäkin - ei en muista. Toivon että tää tunne olisi vain tän päivän kokemus ja muuten olo ois parempi... 

Ulkopuolinen olo - sen voi onneksi yrittää saada jäämään taka-alalle, jos vaan pystyy. 

Somessa koen usein ryhmissä, joissa tuntuu ettei mun juttuihin kommentoida tai oteta kantaa...mut osaan aika hyvin sietää tätä..

Ei mul mitään ihmeitä tästä asiasta ollu sanottavaa.

Nalle

Aloitus...

Se on ensimmäiset päivät takana uutta työtä. On ollut kivaa ja olen ollut pirteämpi myös kotona. Psykan lääkäri oli kyllä eri mieltä töiden teosta, hän olisi halunnut kirjoittaa pari kuukautta sairauslomaa. Kieltäydyin.

Ryhmä on ihan mukava. Lapset ovat omalaatuisia kavereita. He osaavat olla omia itsejään, heistä pitäisi ottaa mallia. Ainoa vika tuossa ryhmässä on, että se kaipaisi kyllä vielä yhdet käsiparit sinne, sen verran huliviliä on meno ja kun lapset tarvitsee sen verran konkreettista ohjausta. 

Ensimmäisinä päivinä, on tullut ulkoiltua, luettua kirjaa, pelattua muistipelejä. Käyty luistelemassa. Ruokailu tilanteiden hallintaan ottoa - ruoan annostelua. Syömistä lasten kanssa. Juttelua lasten kanssa.

Toki mun täytyy ajatella itseänikin vähäsen - olen miettinyt lääkärin sanoja, mutta omasta mielestäni olen hyvin voiva tällä hetkellä - ei ylä voittoista, niin kuin lääkäri miettii...saa nähdä, mutta toiveeni onkin että en ottaisi nyt sairaslomaa lainkaan - saa nähdä kuinka onnistun tässä - nyt ei tunnu siltä että tarvitsisin edes, mutten voi tietää mitä tuleman pitää tulessaan...

Oon yrittänyt miettiä omia vahvuuksiani, kuinka niitä tuoda esille työssäni. Mullahan on taustalla 10v kerhonpitoa - mutta hatarassa muistissa kaikki. Tallessa on kyllä erilaisia askarteluohjeita ja kaikki askartelukamatkin. 

Vaikeaa ryhmässä on se kun tulee omat lapset mieleen tietyistä käyttäytymisistä ja olemuksista toisissa lapsissa - kun omat lapset oli pieniä...on toisaalta hauska huomata, että ihanaa mun lapset ei ole olleet ainoita tällaisia erityisiä, että on muitakin samanmoisia...silloin en saanut oikein vertaistukea kun lapset oli pieniä...tukea kyllä sai päiväkodilta ja kaikkialta - mutta vertaistuki puuttui...

mutta nyt omat lapset on jo koululaisia - isoja, mutta pieniä - toinen rauhoittunut aikalailla, mutta hänellä menee lääkityskin. - toinen, noh, sillä aletaan tutkimaan ylivilkkausta kun on niin levoton...rankkaa aikaa...

Vielä on vaikeaa jättää työt töihin - mutta uskon että sen taas opin tässä kun pääsen kunnolla rytmiin kiinni.

Osaan toki ottaa irti vapaista. Eilen tuli käytyä karaokessa ja tänäänkin olen menossa ystävän kanssa laulelemaan. Vähän irti ottoa.

Eipä tässä kai muuta.

Nalle

uusia tuulia kohden

Tammikuu on kohta ohi, jottei uskoisikaan. Olen tehnyt ratkaisuja, jotka ei välttämättä miellytä kaikkia.. sanoin itseni irti työstäni...aloitan uuden työn tuotapikaan...

Minua jännittää ihan vietävästi mennä tuohon uuteen työhön...sillä eihän lapset ole silleenpä minulle tuttu juttu työmaailmasta...osaanko olla lasten kanssa...ihanaa siinä on se että se on arkityötä ja viikonloput on vapaina...Minua ei huoleta edes se et tämä työ on määräaikainen, toisin kuin aina, olen hankkinut vakkarityön alle ennen töistä poistuttuani...mutta jos tämä työ ei ole kuin minulle luotua, en tiedä enää mitä tehdä.. mutta käännetään nämä kirjankannet nyt ensin ja mietitään vasta sitten...

Siellä oli todella ihana vastaanotto kun kävin tutustumassa. Hyvä yhteishenki henkilökunnalla, johon varmasti pääsee mukaan hyppäämään luontevasti.

Ihanaa on tosiaan kun saa olla ma-pe töissä ja sitten la ja su kotona. sopii omaan elämän rytmiin hyvin, toivon mukaan ainakin. 

Sitten tulee kysymys, miksi lopetan edellisessä, mulla ei vaan rehellisesti voimavarat, pää ja ahdistuksesta siihen kaikkeen riittänyt. Se kun huomaa että meinaa alkaa itkee pienestäkin jutuista, täytyy olla merkki että nyt ei todellakaan voida hyvin ja niin minulle kävi...ja olen onnellinen kun hain apua tilanteeseeni, etten pala uudelleen loppuun (kerran kokenut senkin)… 

sitten tulee tämä ainainen lupaus tehdä itselleen jotain...kuten pudottaa painoa...elämäntapamuutoksen aika alkaa olla oikeasti käsillä, mitä se pitää sisällään niin sen tulevaisuus näyttää...ainakin oikeanlaista syömistä, liikuntaa - ihan arkiliikunnasta lähtien...salille meno ja siellä treenien aloittaminen...kalenteriin tekemään tarkat suunnitelmat milloin mitä, minne ja kenen kanssa...

Kävin tässä kolme tuntia kauppoja kiertelee et löytäisin itselleni ulkohousut....viimeisestä paikasta josta emme ainakaan usko löytävämme, löydettiin sopivat...luojan kiitos....nyt kun keksis missä myydään isojen naisten talvitakkeja. 

Toinen päivä meni sitten kierrellessä keskustassa kauppoja nelisen tuntia. Kyllä sanon että jalkani on ihan kuollut - vasen jalkani. En tiedä mikä siinä on mutta se on jalkapohjasta ollut nyt kuukauden kipeä...ystäväni sanoi että voi johtua että lihakset on jumissa...nyt kipu on "kiivennyt" ylös päin ja välillä pohjekin ilmoittelee itsestään....no ehkä tämä menee ohi jossain vaiheessa - kai se pitäisi jokin mikä lie pallo hankkia jota pyörittää jalkapohjassa...

Eipä tässä kai muuta ole nyt tällä hetkellä kuin ihania talvi päiviä!

Nalle