kannattaako tämä edes...

Joskus tai aika useinkin mietin, onko tässä kirjoittamissa mitään järkeä.
Näen kyllä että tekstejä luetaan, mutta hyvin harvoin kommentoidaan mitään...

Tuntuu usein siltä että kirjoitan tekstiä vain seinälle - tai niinhän tavallaan teenkin ja tarkoitushan on itselleni kirjoittaa ei muille, mutta usein sitä miettii - onko tässä mitään järkeä jatkaa..

Uskon, että monelle kanssani matkan kulkeminen on ollut mukava lukea - mutta en tiedä - itse olen nyt voinut jo palata noihin tapahtumiin - vaikkakin se tuntuu että ihan ku edes minulle ole sattunut vaikka itseni teksteistä tunnistankin..

Minulla on ollut jonkin aikaa todella vaikeaa - en tiedä mitä teen pääni kanssa - järki sanoo sitä ja sydän tota..mm. erään asian suhteen. En vain osaa olla itsekäs, vaikka pitäisi olla - niin voisin paremmin..

Mietin monesti - kuinka jaksan oikein tätä kaikkea - niin hyvää kuin huonoakin - miten jaksan lasteni erityisyydet tai omat sairaudet - kyllä sairaudet. Ei minulla pelkästään ole kaksisuuntainen mielialahäiriö ja adhd (ja nämäkin on mielestäni ominaisuuksia ei sairauksia). - kärsin myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta, verenpainetaudista ja ahdistuneisuushäiriöstä - jos jotakuta edes kiinnostaa...niitä kannan koko loppu elämäni...

Ihanaa kun koronarajoitukset alkavat pikkusen väistyä - pääsee taas karaokea laulamaan - sitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa - ja olenkin parina vkonloppuna päässy - ainoa että kun innotuu menee laulapaikat kiinni...

Myös ihanaa on että vaikka lapset ovatkin todella haastavia - he ovat nyt rahouttuneet jonkun verran - en tiedä johtuuko kasvamisesta vai mistä - saa nähdä kuinka nuorempi muuttuu kun menee eskariin syksyllä - tuleeko joku 6veen uhma - se tästä vielä puuttuis, kun isompikin lähenee esimurkku ikää... täys kymppi tulis syksyllä - toisaalta voihan se olla että nää rauhoittuu nyt oikein kunnolla - ainakin saa toivoa...

Olen nyt ahminut erilaisia elokuvia - yhtä en edes jaksanu katsoa alun jälkeen ollenkaan..en edes nimeä muista...sitten katsoin The Walk - oli niin kauhee elokuva että ei voinu jättää kesken, mut kädet oli ihan kylmä hiestämärkänä - eikä se ole kauhu elokuva...

Best man holiday - elokuva oli kanssa hyvä...

Nyt katselussa Kuinka Harry tapasi Sallyn - se on ihan mielenkiintoinen. Vielä olisi muutama lainattuna kirjastosta...

Elokuva ehdotuksia olen ottanut kavereilta - sit metsästäny ne, milloin netfliksista, ruudusta tai kirjastosta ja katsonut. Saa jotain uutta katsomista ja tulee nähtyä erilaisia elokuvia mitä ei välttämättä katsoisi..

Jos sulla on joku elokuva joka minun täytyisi nähdä - kommentoi, otan sen katsonta listalleni.

Voin myös tehdä sitten siitä vielä jonkin päivityksen..

Nyt jätän teidät taas ja meen syömään tonnikalamakaronisalaattia yrttipatongilla.

Oikein ihania (kamalia) hellepäiviä <3 Nalle

Ominaisuus nimeltä ADHD

Haluan vain jakaa semmosen että..tota noin...

Kuinka moni tiesi että mulla on adhd...
En usko että kovin moni tai sit kaikki... En ole puhunut siitä avoimesti, enemmänkin heittänyt vaan vitsiä asiasta. No kumminkin, se on todettu mulla jo 23vuotta sitten.
Se pysyi koulussa aisoissa viikottaisilla perheneuvolassa käyneillä. Yläasteella ja ammatikoulussa... Noh ihme että edes selvisin... Ei ollut apua.. Jätettiin ala-asteen jälkeen aika tyhjä päälle. No tällöin en tiennyt vielä tästä piirteestäni.. Lähihoitajaksi opiskellessa mietin asiaa ja lopulta pyysin sairaalasta kaikki paperit minusta... Olinhan täysikäinen. Papereita luettuna tajusin miksi olin käynyt perheneuvolassa, miksi minulla oli ala-asteella erityistunteja. Selvisi miksi mulle oli Yläasteella ja amiksessa vaikea oppia lukemaani ja kuulemaani, miksi en osannut vastata kirjoittamalla.

Joskus olen pohtinut, miksi mulle ei kerrottu? Mitä pelätty?
En ole kehdannut kysyä... Vanhemnat sanoo kyllä että lapsissa on paljon samaa vilkkautta kuin minulla... Ehkä ennen puhuttiin vain ylivilkkaista lapsista.

Itse olen omalle lapselleni kertonut että hänellä on adhd (kyllä hänelläkin sekä mahd pienemmälläkin, muiden ongelmien lisäksi).

Opiskelun jälkeen adhd pysyi vissiin remissiossa(onko toi ees sana) kun tein valmistuttuani 12 vuotta säännöllistä arkityötä 8-16, eli oli rutiini...
Sanoin itseni irti vuos sitten koska työ alkoi olla henkisesti niin rankkaa etten osannut jättää asioita töihin.
Aloitin kolmivuoro työn jossa olen tälläkin hetkellä. Ensimmäinen 7-8kk meni hyvin. Sit aloin unohtamaan asioita, rupesin seisahtuu enkä saanut aloitettua mitään... Romahdin ja nyt olen tässä pisteessä missä olen...

Nyt töisdä, asia mikä on itseäni ilahduttanut ja olen saanut voimaa...

Tiedätkö tunteen kun teille tulee uus työntekijä ja huomaat et teil synkkaa sika hyvin, pelleilette, kuittailette toisillenne ihme asioista ilman päät ja häntää... Sit jotenkin tulee puheeks adhd ja huomaatte et molemmilla se..hän kuulee siitä palaverissa jossa kerron omaani adhd:n...

Mutta se tunne kun työyhteisessö on joku..edes se yksi joka OIKEESTI ymmärtää sun järken juoksun..se että sä oot tässä mut sun ajatus menee jo tuolla... Aloittaminen on vaikeaa kun oot vadta aloittamassa mutta mieli teki kaiken jo..

Ja kun katot tätä tyyppiä (on nuorempi) huomaat hänessä jotain mitä olit itse joskus...sen yötiöpositiivisuuden joka itsellä oli joskus... Ja sit huomaat miettiväsi.. Minne perkeleeseen se minä katosi ja milloin minästä tuli tällainen epäileväinen ja semmonen joka pelkää näyttää itsensä...

Ehkä olen liian kauan yrittänyt pärjätä yksin tämän ominaisuuteni kanssa..

Nyt olen uskaltautunut puhua ääneen adhd sta ja eniten auttanut kun lukenut adhd vertaisryhmiä...

Kiitos ja kumarrus..

Nalle

Kun itsekin olet erityinen

Tässä taanoin kirjoittelin.
Kirjoitukset jäi kun psykan käynnit loppui. Nyt sain kunnalta ajan, kävinkin jo ekassa tapaamisessa...seuraava on ensi viikolla..
En tiedä mitä käynneistä odottaa, ehkä pois näistä kamalista asioista joita päässä liikkuu.

Olen tutkistelku itseäni...
Ei se että sulla on kaks erityislasta, kunnes huomaat ja luet että noh olet itsekin erityinen...omaat adhd:n, siitä vaan ei ole koskaan puhuttu, ei kerrottu, ei valmistettu...toisin kuin itse olen valmistanut omia lapsiani ja kertonut avoimesti niin heille kuin muillekin mitä heillä on...vaikka itselläsi se on todettu jo 9vuotiaana....
Tavallaan olen tiennyt aina...mutta kuitenkin kun sisäistät asian, se on shokki, se tuo ajatuksia miksi..kaikkeen miksi......miksi ei kerrottu, miksi minä, miksi lapseni....
En muuten olisi ajatellut asiaa tarkemmin, mutta itselläni näin masentumisen myötä alkanut tulemaan adhd oireisto korostuen esille..
Kaipa kaikkea aletaan käsittelemään psykalla tai ainakin toivon niin...

Luulen että kaikki menee viel hyvin päin. Toivoisin saavani ajatukseni selkeämmiksi, mutta kuinkahan sen teen..
Nykyään saan nukuttua ihan hyvin. Selkäkipuun saanut uusia lääkkeitä niin pystyn liikkumaankin....ja selkäkipuun löytyi syykin...rappeutunut...työvamma vaiko synnynnäinen, ei pysty tietää...selkää ei ole aiemmin koskaan kuvattu...

Nyt jatkan työyötäni ja koetan saad kaikki hommat tehtyä...klo 7 loppuu työt ja kolme viikkoa lomaa alkaa .

Onneksi elämässäni on ihana ihminen joka muistaa muistuttaa joka päivä kuinka kelpaan tällaisena kuin olen..harmi vain ettemme ehdi näkemään niin usein kuin tahtoisimme..

Oikein ihanaa kesää kaikille...

Yrittäkää pitää toisistanne huolta...