Kuolema

En tiedä mistä aloittaisi taas kirjoittamisen. 

Isäni menehtyi sairauden uuvuttamana juuri ennen joulun pyhiä. Joulu ei ole tuntunut joululta...tuntuu kuin jotain puuttuu...ja niin puuttuukin...Tuntuu kuin tää kaikki ois epätodellista, en vielä ole kai hyväksynyt asiaa...toivottavasti sisäistäisin pian asian ettei suru pitkittyisi...

Lasten vuoksi kuusi rakennettu ja koristeltu.. Vähän yritetty virittäytyä tunnelmaan... Itselle se on ollut hankalaa...Lapset olleet tyytyväisiä niin sehän riittää...

Rakkaus - mitä se on? Sitä olen miettinyt.. Rakastaako vai eikö rakasta tai mitä edes se on. Kyllä siis tiedän mitä rakkaus on mut tunnenko itse sellaista tällä hetkellä.. Miten asian ilmaista ettei enää rakasta tai tunne rakkauden tunnetta toista kohtaan... Nää on asioita joita joudun pohtimaan pian, ennen kuin syön itseni elävältä sisältä päin...

Miten kestän kaks viikkoa et lapset kotona.. 

Ei mulla varmaan muuta mielen päällä ole. 

Nalle

joulumieltä etsimässä osa piimäkakkuja

Taas sitä yrittää etsiä joulumieltä. Joululaulut soi piimäkakkuja tehdessä - kotiin kuin lahjaksikin. Tykkään joka vuos tehdä nuita piimäkakkuja lahjoiksi - yksin kertainen ja helppo ohjekin....Tänä vuonna yllätän pari ystävää...ja tietenkin vakio yllätykselle pitää kakku tehdä <3 ihaninta on että lapseni oli mukana kakkuja tekemässä...

Lasten kanssa olisi tarkoitus tehdä lisää joulupipareita, kun edelliset on jo syöty...niin tulee jouluksi edes vähän pipareita...ehkä näillä tuoksuilla saa joulun tunnelmaa luotua...

alle viikko jouluun, eikä tunnu siltä - mutta uskon että kyllä se sieltä tulee...tai jouluhan tulee sieltä vaikka kuinka estelis...joulumielestä en nyt niin ois varma...

Tässä on kaikkea muuta huolta ja mietittävää, että joulu meinaa jäädä jalkoihin...

Tämän kun muistaisi!

masennus ja ajatuksia

 

Tämä on kappale joka puhuttelee mua aina. Se on kappale joka kertoo omasta olostani...kertoo kuinka kaikki voi romahtaa, mutta silti kuitenkin vielä noustaan ylös..ei ehkä yksin...vaan jonkun avulla, mutta noustaan...

Elefantin paino - on kuin masennus jota kukaan ei näe....eikä kukaan tunnu ymmärtävän, joudut yksin tarpomaan, kunnes jonain päivänä se elefantti saa siivet selkäänsä ja lentää pois päältä ja näet taas päivänvaloa, valoa jota kohti kurkoittaa - ja todeta vielä se helpottaa....huomaat et ne ystävät onkin olleet koko ajan siinä sun kanssa, muttet ole vain huomannut heitä painon alta....

Itse ollut nyt masennuksen otteessa parisen viikkoa...en tiedä kauanko jaksan tätä...oli niin kiva kun oli tasaista...tuntuu että se elefantti on nyt tallomassa mua kuoppaan - vaikka yritän kovasti estää ja päästä nousemaan sieltä pois...onneksi on ystäviä jotka auttaa ja yrittää piristää niin ei ihan pääse vajoamaan alas...

Tällaista pientä tällä kertaa..

Nalle

joulumieltä etsimässä..

Eilen ei koristeltu pipareita niin kuin piti...en vaan ollut kotona...tänään se on toteutettava...

Tarkoituksena olisi varastosta kaivaa joulutavaratkin valmiiksii - jos vaikka sais vähän jouluverhoa laitettua ja joulun tunnelmaa luotua...jos se joulumieli sieltä taas nousisi...

joululauluja oon yrittänyt kuunnella, mutta välillä tuntuu että nekin ovat ihan plääh...

minä joka olen jouluihminen - ei vaan tiedä mistä enää löytäis sen joulumielen...

yleensä oon suunnitellut joulun jo valmiiksi kunnolla - mitä, milloin, missä ajassa...

meinasin etten leivo mitään joulupöytään mutta eräässä wa ryhmässä ystävä laittoi erään ohjeen jota voisi kokeilla - se oli jätti joulutorttu tai joku semmoinen.. laitan sen ohjeen tähän...

Oma masennushan ei tietysti auta joulumielen etsinnässä...onneksi se on vain este - jonka voi vielä voittaa.. kunhan löydän keinot sen voittamiseksi...

joulukuussa mennään jo...

Heissan!

Elämässä on niin paljon kaikkea tällä hetkellä etten tiedä oikein mistä aloittaisin kirjoittamisen ja kertomisen...

Nyt olen ollut henkilökohtaisena avustajana pari kuukautta - työ tuntuu hyvältä ja pidän siitä - ei ole niin rankkaa kuin hoitolaitoksissa oleva työ - mutta tämäkin uuvuttaa, nimittäin mieltä - henkisesti on raskasta tai sitten en vain ole oikeasti työkuntoinen...

Mulla oli tuossa tasainen jakso joka kesti hetken...ehkä kuukauden puoltoista...

sitten muutettiin lääkitystä ja olo nousi ylävoittoseksi - olihan se kivaa, mitä nyt rahaa tuli taas tuhlattua mitä oli ja jakso vaikka mitä ja kaikki oli kivaa...

kunnes lääkitystä rukattiin uudelleen ja nyt on ollut muutaman päivän niin maani myyty olo ettei tosikaan - kuin ois viety matto pois jalkojen alta...Olo on kuin vois vaan maata sängyn pohjalla - hautautua peiton alle - kadota vaan...jotenkin olen vaan taas pohjalla - tuntuu kuin millään ei ole väliä - ihme että jaksan edes kirjoittaa tätä...

Tätä kirjoittaessa mulla myös pyörii päässä paljon oma parisuhde - avioliitto - joka tuntuu kadonneelta - onko sellaista edes enää - mitä tehdä, kuinka tästä selviän - onko tämä vain vaihe joka pitää mennä yli - vaihe jota on kestänyt jo pari vuotta eteen päin tällaisessa olossa...Olenko sinnitellyt tarpeeksi jo tässä - pitäisikö se jaksaa lasten tähden vielä...Onko omalla onnellisuudella väliä? On toki - mutta kuinka sen määrittelisi - milloin on onnellinen...

"Joka kuuseen kurkottaa, voi kaiken saavuttaa." - Laulaa Mikko Harju laulussaan.

Joulukin on tulossa, mut joulumieli puuttuu - oon jouluihminen, mutten tiedä missä tänä vuonna mun joulumieleni on...onko kukaan nähnyt? Lasten vuoksi pitäis saada joulu rakennettua...

kai se pitäis vaan kaivaa joulukamat varastosta ja laittaa joulua - niin se joulumielikin tulee - tänään ainakin ollaan koristelemassa pipareita... jotka itsenäisyyspäivänä leivottiin..