Pohjalta noustaan kyllä - pienin askelin - tärkeiden asioiden kannattelemana

Tiedättekö tunteen kun kirjoitat jotain pitkästi ja kun lisäät kuvaa niin koko hlvtin teksti katoaa..mä tiedän..kirjoitin puolituntia tätä tekstiä ja kun lisäsin kuvan niin PUF se katosi kuin tuhkatuuleen.

Enkä muista yhtään mitä edes kirjoitin...mutta yritetään nyt uudelleen silti...

inkiväärihunajaa ja suklaanmakuinen tee.

Olen ollut nyt pari viikkoa kipeenä niin ei ole jaksanut mitään, ääntä ei aluksi lähtenyt kolmeen päivään lainkaan, lämpö seilasi alilämmön (34 asteen tietämillä) viitisen päivää. Onneksi pikkuhiljaa oon taas terveiden (jos niin voi sanoa) kirjoissa... Pinkiltä saama inkiväärihunaja on kyllä ollut todella kovassa käytössä - minä joka en edes tykkää hunajasta - saati teestä. No on tullut kyllä todistettua että makutottumukset voi muuttua - joka tuntuu itsestäni todella hassulta.

Inkiväärihunajalla karamellisoitua
päärynää ja raejuustoa, kanelilla

maustettuna kera kahvin.

Olen yrittänyt tässä nyt kun olen nousemassa kaivamastani kuopasta pikku hiljaa ylös päin, myös alkanut elämäntaparemonttia - ylipainon pudotusta ja terveellistä loppu elämää kohti.

Erääseen ohjelmaan kirjoitan syömiseni, pyrin etten santsaisi ruokia, osaston jälkeenhän mulla ruokahalu on muutenkin pienentynyt enkä pysty edes syömään niin paljon kuin ennen - nyt tarkkailen enemmän syömisiäni. Vertaistuki tässäkin asiassa on todella tärkeä.

Enkä tarkoita että lasteni tarvitsisi syödä samallaille kuin minä, enkä tee välttämättä edes eri ruokaa itselleni.

Se hyvä puoli on että meiltä löytyy tänä päivänä aina hedelmiä ja peikkopoikani on innostunut tekemään iltaisin smoothieitä kanssani, jota hän juo iltapalansa kanssa - minulle se smoothie on iltapala, usein pohjana on maustamaton jogurtti (turkkilainen, kreikkalainen, islantilainen).

Jossain vaiheessa lisään vielä liikuntaa, mutta pienin askelin pitää edetä, ihan oman mielenterveydenkin vuoksi.

Olen aloittanut myös rakkaan harrastukseni kuoron parin vuoden tauon jälkeen - enkä ole katunut yhtään tätä - tätä olen kaivannut elämääni kyllä - olen onnellinen kun menin ja jatkoin. Minustahan tehtiin yhden kappaleen solistikin meidän kevätkonserttiin - mietin jos kävisi laulutunneillakin niin sais äänen toimimaan oikein nopeammin. Parin vuoden tauko kumminkin, jonkin verran madaltanut muuten korkeaa ääntäni. Jänskää. Tää on parasta terapiaa - laulaminen siis. Toki harrastan karaokea - mutta se ei ole samanlaista kuin kuorossa laulaminen.

Kohtaamispaikka on
luterilaisen kirkon piirissä
toimiva hengellinen koti ja yhteisö.
Toimintaan ovat tervetulleet
kaikenikäiset ja eri elämäntilanteissa
olevat ihmiset. 

Kävin myös pitkästä aikaa sunnuntaina kohtaamispaikassa.

Jos kukaan ei tiedä siis niin olen ollut nuoruudesta asti uskossa - ei, en tule paasaamaan täällä uskon juttuja - mutta se on ollut todella tärkeä osa elämääni. Ja oli ihana kun eräs ystäväni sai minut lähtemään kohtaamispaikkaan pitkän ajan jälkeen, tuntuu vaikealta lähteä kun ei ole pitkään aikaan käynyt, mutta kun sinne pääsee, se tuntuu kodilta - kuin et olisikaan ollut poissa sieltä. 

Olen alkanut miettimään, kuinkahan monta alle 35vuotiasta äitiä joilla on paljon lääkkeitä, itse tunnen ystäväni toki - mutta näin niin kuin yleensä ottaen. Itselleni jaan aamulle ja illalle lääkkeet - tulee jaettua kerran viikkossa neljä dosettia lääkkeitä - minun kaksi ja lapsilla on omansa. Ei ainakaan tekemiset lopu.

Tällä hetkellä odotan innolla Samae Koskisen keikkaa, varasin sen keikalle liput joka on maaliskuussa täällä meillä päin. Ilmoitin ystävälleni että hänellä on sit menoa tuona päivänä - käymme syömässä ja menemme kuuntelemaan Samaen keikka.

Samaen biisit auttoivat mua todella paljon syksyllä vaikemmilla hetkillä - etenkin yksi biisi.

Albumia Hillitön elämä tuli kuunneltua todella usein.

Tämän kappaleen myötä sanon taas moikka! (tulee postauksen loppuun)

Kevät tulee kovaa - yritetään jaksaa ottaa se innolla vastaan, vaikkei yhtään huvittaisi.

Halauksin, Nalle

Samae Koskinen - Syy herätä

vierähtänyt tovi

Hellou blogini kansa..

Tässä on vierähtäny tovi jos toinenkin. 

Elämä alkaa pikkuhiljaa jälleen hymyilee. Pienin askelin eteen päin, ei liian isoja harppauksia.

Mulla on päässä paljon asiaa ja paljon on sattunut siten kun osastolta olen poistunut.

En ole jaksanut kirjoitella tai kun jaksanut, aloittanu ja jättänyt sitten kesken.

Huomenna on ystävänpäivä - en itse ole sen päivän päälle ollut koskaan kovin innokas.. toisinaan on kausia toki ollut että muistanut ystäviä... usein vaan tuntuu ettei ole niitä ystäviä pahemmin. Nyt tänä vuonna tosin lähetin kortteja, en tiedä onko menneet kaikki vielä perille. Sitten kahdelle ystävälle hommasin pienet muistamiset.

Käyn edelleen psykalla, joka toinen viikkoa...toukokuun puoleen väliin asti mulla on psykan ryhmä joka perjantai. DKT-keskutelu ryhmä = Dialektinenkeskusteluterapia.

Siellä on ollu paljon asioita joita olen ruvennut miettimään. Päälimmäisenä ehkä mielessä on viikkokortit joita täytellään...tai no mulla ne vaan jää kun ei jaksa tai edes muista..

Olen pohtinut myös että alkaisin kirjoittamaan päiväkirjaan tai johonkin vihkoon - ajatuksia mielenterveyden käden avulla. ja niistä koostaa sitten jonkin näköisen tekstin tänne - saa nähdä saanko siihen itsestäni irti.

Pitää vain hommata jonkinnäköinen vihko tai kirjanen johon tekisi.

Nyt psykassa käydään mun elämänjanaa läpi - millainen olen ollut ja mitä on tapahtunut ja mitä muistan mistäkin ikäkaudesta. Olen huomannut että muistan hyvin vähän. Kun tarkkaan ajattelen, en oikeastaan tiedä mitä muistaisin täysin tarkalleen - kuin blokkaisin kaiken tiedon päässäni.

Viimeksi kävimme minulle todella arkaa asiaa - en aio avata tänne blogiin sitä sen enempää, mutta jotain mitä ei kenellekään - ei edes pahimmalleen vihamiehelleen halua tapahtuvan..

Olin itse sen aiheen blokannu päästäni täysin - muistin kun siskoni kysyi että olenko puhunut siitä.. en ollut ennen viime kertaa..

Meille tuli "läksyksi" DKT-ryhmässä tehdä tunneratas..mutta en oikein ymmärtänyt mitä siinä täytyy tehdä...

Röllipojan asiat alkaa suttaantua, hän sai neurologian osastolle viikon osastojakson, toivottavasti siitä olisi hyötyä ja saataisin vihdoin jotain järkeä asioihin.. jotta ymmärtäisi omaa lastaansa paremmin...

Mulla on päässä niin paljon asioita etten pysty oikein jäsentämään niitä asioiksi. Tuntuu kun yrittää yhdestä ajatuksesta ottaa kiinni, tulee jo toinen joka työntää jo edellistä eteenpäin.

Tänään olin yhdes keskustelu jutussa - jossa tajusin että pelkään kertoa asiasta tai asiasta kelle tahansa..pelkään miten kanssahenkilö suhtautuu, reagoi.. eli tavallaan vetäydyn ja ahdistun sekä saan paniikkikohtauksen jos pitää sanoa tai kertoa jotain..

Tajusin myös sen että mulla on todella kärjistyneet tunteet - ei niiden välimaastoa lainkaan. Kun tunnen ärtymystä - räjähdän heti. Kun surua - masennun saman tien... en osaa siis hallita omia tunteitani..

Minun on usein vaikea tunnistaa tunteitteni täyttä voimakkuutta.

- Tähän liittyy juuri se etten itse edes tajua että tunteeni menee nollasta sataan sekunnissa.

Toisinaan tulen tietoiseksi tunteistani vasta jälkikäteen.

- Tämä taas kun on jo tilanne ohi ja menny aikaa paljonkin tajuan vasta miten olen toiminut millaista tunteita se olikaan tuonut - ja ryven itsesäälissä kun menin tekemään niin..

Useimmiten minua ei huvita puhua ajatuksistani ja tunteistani muiden kanssa.

- Tämä liittyy tuohon pelkoon kertoa muille. Pelkään ettei mun mielipiteitä tai ajatuksia hyväksytä, ne tuomitaan, tropataan. Tunteista puhuminen on myös aika usein hankalaa.. Olen toki oppinut puhumaan jonkin verran asioistani ja on onneksi ihmisiä joille voi puhua.

Olen tässä miettinyt myös erästä ystävääni paljon, johon tutustuin kesällä - puhutaanpas hänestä vaikka nimellä Mymmeli - vein hänelle tänään ruususaippuaa (suolasaippuaa) ja ystävänpäiväkortin. Hän liikuttui niin että rupes itkemään ja halasi minua niin ettei olisi halunnut päästää irti. Toivottavasti pääsemme pian kahville ja voimme taas jutella paljon. Hän on ollut todella tärkeä tuki mun  masennuksen kanssa - hän on siihen aikaan astunut mun elämään kun masennus ruvennut pahenemaan - olin siellä monta kertaa viikolla aamukahvilla - sai puhua, sai olla kuin kotonaan, ihan kuin oisin aina tuntenut hänet..

Nyt tämän Nallen täytyy lähteä nukkumaan jotta jaksaa huomenna psykan ryhmän, ystävän kanssa kahvihetken sekä TYHY päivän...

Halauksin, Nalle

ps. maaliskuussa palaan töihin puolikkaalla.

pps. Olen ruvennut juomaa teetä
ppps. tykkään jopa hunajastakin

pppps. Kiitos Pinkki inkiväärihunajasta.

Inkiväärihunajaa,
Mulle myös - muumitee (mansikkapirtelön makuinen),
muumimuki tottakai. Flunssa poistamis yritystä.