Pohjalta noustaan kyllä - pienin askelin - tärkeiden asioiden kannattelemana

Tiedättekö tunteen kun kirjoitat jotain pitkästi ja kun lisäät kuvaa niin koko hlvtin teksti katoaa..mä tiedän..kirjoitin puolituntia tätä tekstiä ja kun lisäsin kuvan niin PUF se katosi kuin tuhkatuuleen.

Enkä muista yhtään mitä edes kirjoitin...mutta yritetään nyt uudelleen silti...

inkiväärihunajaa ja suklaanmakuinen tee.

Olen ollut nyt pari viikkoa kipeenä niin ei ole jaksanut mitään, ääntä ei aluksi lähtenyt kolmeen päivään lainkaan, lämpö seilasi alilämmön (34 asteen tietämillä) viitisen päivää. Onneksi pikkuhiljaa oon taas terveiden (jos niin voi sanoa) kirjoissa... Pinkiltä saama inkiväärihunaja on kyllä ollut todella kovassa käytössä - minä joka en edes tykkää hunajasta - saati teestä. No on tullut kyllä todistettua että makutottumukset voi muuttua - joka tuntuu itsestäni todella hassulta.

Inkiväärihunajalla karamellisoitua
päärynää ja raejuustoa, kanelilla

maustettuna kera kahvin.

Olen yrittänyt tässä nyt kun olen nousemassa kaivamastani kuopasta pikku hiljaa ylös päin, myös alkanut elämäntaparemonttia - ylipainon pudotusta ja terveellistä loppu elämää kohti.

Erääseen ohjelmaan kirjoitan syömiseni, pyrin etten santsaisi ruokia, osaston jälkeenhän mulla ruokahalu on muutenkin pienentynyt enkä pysty edes syömään niin paljon kuin ennen - nyt tarkkailen enemmän syömisiäni. Vertaistuki tässäkin asiassa on todella tärkeä.

Enkä tarkoita että lasteni tarvitsisi syödä samallaille kuin minä, enkä tee välttämättä edes eri ruokaa itselleni.

Se hyvä puoli on että meiltä löytyy tänä päivänä aina hedelmiä ja peikkopoikani on innostunut tekemään iltaisin smoothieitä kanssani, jota hän juo iltapalansa kanssa - minulle se smoothie on iltapala, usein pohjana on maustamaton jogurtti (turkkilainen, kreikkalainen, islantilainen).

Jossain vaiheessa lisään vielä liikuntaa, mutta pienin askelin pitää edetä, ihan oman mielenterveydenkin vuoksi.

Olen aloittanut myös rakkaan harrastukseni kuoron parin vuoden tauon jälkeen - enkä ole katunut yhtään tätä - tätä olen kaivannut elämääni kyllä - olen onnellinen kun menin ja jatkoin. Minustahan tehtiin yhden kappaleen solistikin meidän kevätkonserttiin - mietin jos kävisi laulutunneillakin niin sais äänen toimimaan oikein nopeammin. Parin vuoden tauko kumminkin, jonkin verran madaltanut muuten korkeaa ääntäni. Jänskää. Tää on parasta terapiaa - laulaminen siis. Toki harrastan karaokea - mutta se ei ole samanlaista kuin kuorossa laulaminen.

Kohtaamispaikka on
luterilaisen kirkon piirissä
toimiva hengellinen koti ja yhteisö.
Toimintaan ovat tervetulleet
kaikenikäiset ja eri elämäntilanteissa
olevat ihmiset. 

Kävin myös pitkästä aikaa sunnuntaina kohtaamispaikassa.

Jos kukaan ei tiedä siis niin olen ollut nuoruudesta asti uskossa - ei, en tule paasaamaan täällä uskon juttuja - mutta se on ollut todella tärkeä osa elämääni. Ja oli ihana kun eräs ystäväni sai minut lähtemään kohtaamispaikkaan pitkän ajan jälkeen, tuntuu vaikealta lähteä kun ei ole pitkään aikaan käynyt, mutta kun sinne pääsee, se tuntuu kodilta - kuin et olisikaan ollut poissa sieltä. 

Olen alkanut miettimään, kuinkahan monta alle 35vuotiasta äitiä joilla on paljon lääkkeitä, itse tunnen ystäväni toki - mutta näin niin kuin yleensä ottaen. Itselleni jaan aamulle ja illalle lääkkeet - tulee jaettua kerran viikkossa neljä dosettia lääkkeitä - minun kaksi ja lapsilla on omansa. Ei ainakaan tekemiset lopu.

Tällä hetkellä odotan innolla Samae Koskisen keikkaa, varasin sen keikalle liput joka on maaliskuussa täällä meillä päin. Ilmoitin ystävälleni että hänellä on sit menoa tuona päivänä - käymme syömässä ja menemme kuuntelemaan Samaen keikka.

Samaen biisit auttoivat mua todella paljon syksyllä vaikemmilla hetkillä - etenkin yksi biisi.

Albumia Hillitön elämä tuli kuunneltua todella usein.

Tämän kappaleen myötä sanon taas moikka! (tulee postauksen loppuun)

Kevät tulee kovaa - yritetään jaksaa ottaa se innolla vastaan, vaikkei yhtään huvittaisi.

Halauksin, Nalle

Samae Koskinen - Syy herätä