Niinhän sitten kävi kun oli tuo psykan käynti..niin se meni siihen että päätettiin että lähden hetkeksi osastolle..psyk.osastolle. Täällä nytten makoilen ja mietin asioita. Yritetään saada lääkitys kondikseen. Toivotaan että löytyisi oikeanlainen lääkitys ja toivon että saisin sellaisen lääkityksen nukkumiseen, että nukkuisin enemmän kuin 5tuntia yössä.
Tosiaan tuntuu siltä etten vaan jaksa enää. Kuin kaikki vaan kaatuisi päälle yhtäaikaa joka suunnasta. Tuntuu kuin olisin jyrän alle jäänyt ja salamaniskusta saanut puu.
Vahvinkin puu kaatuu joskus - sanotaan. Tätä itseasiassa pohdin erään ystäväni kanssa tässä muutama päivä sitten.
Vahvinkin puu kaatuu joskus
- Puiden pitää kaaduta, jotta ne voivat nousta ja virvoittua.
- Puidenkin juuret kaipaa hoitoa - niin kuin jokainen meistä.
- Etenkin kun puu on tehnyt kaikkensa kaikkien eteen ja huolehtinyt muista. Niin linnuista, lehdistään ja oksistaan.
- Kun juuret sitten ottavat vain taakkaa ja murheita kantaakseen, ne eivät enää jaksa antaa elinvoimaa muualle osaa puulle, eikä linnutkaan saisi pesäpaikkaa, eikä ravintoa itselleen. Puu rupeaa pikku hiljaa kuihtumaan ja lahoamaan sisältä.
- Tahtia pitää ruveta miettimään ja puunkin täytyy ottaa apu itselleen vastaan, antaa veden tulla ja virvoittaa, sekä antaa veden myös puhdistaa ajatukset ja murheet sisältä, puhua niistä ja antaa kuulua, ei pitää itsellään.
ja meidän täytyisi muistaa että ME OLLAAN KOKONAISUUS !
Sen olen huomannut että olen sen verran saanut ihteäni takasiin, että jaksan miettiä asioita laajemmin ja tulee paljon vertaiskuvia mieleen..vaikka välillä tuntuu ettei ne vertaiskuvat aina kovin auvoisia ole tai tarkoitan ettei niissä välttämättä lukijan silmissä ole mitään järkeä...
Tuota puu vertausta olen nyt miettinyt paljon ja se on saanut ajattelemaan että se on totta ja se pitäis muistaa..
Jokainen meistä tarvitsee hoitoa - jotta voimme olla toinen toisillemme auttajia.
Osastolla ollessani olen huomannut kuinka vaikeaa on luopua hoitajanroolista, se kun itse olet ammatiltasi hoitajat, automaattisesti kuuntelet muita, analysoit ja yrität parantaa heidän oloa - toki siinä on se oravanpyörä riski - mä en purkaa niitä asioita vaan kasaan ne kaikki itselleni ja olen kohta taas ihan masentunut ja itkuinen ja murheen murtama, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle.
Tässä vaan kun on hetken saanut olla, niin olokin on jo parempi, vaikka tiedän että huono puoli siinä on se että jos nyt palaan arkeen, romahdan uudelleen - pitäisi saada tähän mun oloon jokin pysyvä asia.
Mulla alkoi osastolla myös pari ryhmää..tai toinen ryhmä alkaa vasta ensi viikolla, toinen alkoi eilen... Tunnesäätely juttuja - oikeastaan todella hyvä - niitä ongelmia kun mulla on ollut jo lapsena ja siksi käynyt terapiassa silloin. Aikuisena noh, en oo osannu käsitellä niitä ehkä oikein.
Olen herkkä kaikelle, ympärillä oleville asioille..
Asia mikä mua itseäni häiritsee ja jonka kanssa olijat myös huomaavat...on se kuinka levoton olen iltaa kohden..se kuinka en voi pysyä paikallaan ja kuinka ajatuksen juoksuni on nopeampaa kuin edes pystyn puhumaan - se on ruvennut todellakin nyt itseänikin häiritsee sillä en pysy edes itse perässä - sit tulee levottomat jalat, ärtyneisyys ja kaikki ärsykkeet häiritsee..
Luoja että eilen meinasin räjähtää kun eräs toinen potilas kolisteli tarjotinta toiseen kun odotti ruokajonossa vuoroaan..pamautin käteni täysiin siihen tarjottimen päälle ja pidin siinä kunnes oli oma vuoroni...jälkikäteen mietittynä - sen olisi voinut hoitaa toisinkin...mutta ollutta ja mennyttä..
Mutta tulen taas kirjotitelemaan kun pääsen...
Nalle
