Tukiverkko....

Tiedättekö....aina puhutaan tukiverkosta...joo itsekin aiemmissa teksteissä puhuin..

Itselläni sellainen on, ei toki enää samallainen kuin aiempina vuosina - johtuu varmaan siitä kun kaikki on työelämässä. Omat vanhemmat oli ennen todella iso apu ja ihana verkko jota pystyin käyttää - mutta eivät hekään ikuisesti ole nuoria ja nää mun lapset eivät ole mitään maailman rauhallisempia tyyppei - vie voimat niin vanhemmilta kuin sukulaisiltakin.

Sen olen vaan huomannut että joko sitä tukiverkkoa on tai sitten ei vaan ole.
- omalla kohdalla tuntuu että se on kausittaista...

Siitä mun piti kyllä kirjoittaa, että mulla on maailman parhaimmat siskot - oikeesti, ilman niitä mä tuskin jaksaisin mitään. Nuorimman syntymän jälkeen pikku sisko ollut tukena niin arjessa kuin keskutelussa. Nuorempi pikku siskoni on ottanu isompaa poikaa kyläänsä aina kun jaksaa, jaksaa kysellä kuulumisia - vaikken edes itse niin tee.

Se että siskoni haki yöksi isomman pojan oli iso apu..
toinen sisko tällä viikolla haki molemmat pojat ja varasti ne kolmeksi tunniksi - sain olla ihan vain itseni kanssa...
Nää on ihan luksus hetkiä - joskus toivoisi että saisi molemmat lapset yhtäaikaa jonnekin - mutta se on vain haavetta - sillä kukaan ei tahdo molempia yhtäaikaa ja noh ikinä ei onnistu et jotkut kaksi ottaisi erikseenkään lapsia...

Mutta mitä tukiverkko sitten oikeasti on? Onko se toisen auttamista, toiselle vapaata antamiseen? Vai onko se kuuntelemista, keskustelua toisen kanssa?
Miten sinä koet että mitä tukiverkosto on? 

Jokainen varmaan kokee sen erilaille - itse en oikein oo osannut miettiä mitä se olisi. Lasten avun kannalta, mulla se on kausittaista.
Henkisellä osalla sitä on reilusti...vaikka sekin joskus tuntuu ettei sitä saa silloin kun ehkä haluaisi..

Näitä pohdiskellen Kevät talvisista aikaa kaikille

Kun väsymys ottaa vallan...

Täällä oon pohtinut väsymystä - kun vaan ei jaksa koska on niin väsynyt..

Se on aika suuri käsite ja monet ajattelee että se ei ole mikään "ongelma" vaan että itsepäs sen aiheutat - mutta miettikääpä asiaa niin että nukuit kuin paljon vaan tai kuinka vähän vaan - teet kaikkea tai et tee mitään - teet vähän tai paljon - ja silti aina oot väsynyt - niin väsynyt ettet pääse edes sängystä ylös - tai pääset kun pakotat itsesi ylös - kiireellä.
Musta on väärin että vähätellään ihmistä joka oikeesti sanoo olevan väsynyt - en tarkoita sellaista ihmistä joka nyt sanoo silloin tällöin koska tietää ettei vaan ole nukkunut - vaan sellaista joka sanoo olevansa väsynyt pitkään, mutta selkeästi huomaa että kaikki ei ole kohdallaan - silti jaksetaan väheksyä...

Olen miettinyt kun itselläni tämä ongelma on nyt alkanut etten meinaa jaksaa nousta sängystä aamuisin - vaikka ennen nousin koska halusin saada lapsen hoitoon, jotta pääsee leikkimään - vaikka nousin että pääsen töihin pakoon omia asioita kotona - mutta ei, enää en meinaa jaksaa nousta edes noiden syiden vuoksi - onko tätä se kun väsymys ottaa vallan?

Miksi olen väsynyt? Siihen en osaa vastata, sitä en osaa miettiä - asiaa ei auta että on viettänyt lapsen kanssa päivystyksessä yhden yön ja lopulta vrk valvottua nukkunut pari tuntia..ei auta se että lapsi väittää kaikkeen vastaan ja on yks hirviö...tai kun lapset ei vaan usko hyvällä eikä ees pahalla..

Miksi minä sitten väsyn? Koska en nuku - nukun mutta näen unia - elän unissa - muistan unet koko päivän - nukun, mutta herään aamulla yhtä väsyneenä...
Lääkkeistä huolimatta näen unia - vaikka niiden pitäisi vähentää niitä - edelleen elän niissä ja muistan ne - ehkä ne joskus loppuu, ehkä joskus en elä unissani.
Mulle on aivan sama käynkö nukkumaan 8 illalla vai 1 yöllä - nukuin sit sen 12 tuntia, 8 tuntia tai 4 tuntia - olen silti yhtä väsynyt - ei merkitystä määrällä - ilmeisesti se on se laatu mitä pitäis pystyä parantamaan..ehkä joskus nukun..

Kun väsymys ottaa vallan - ei jaksa tehdä mitään, ei jaksa olla lasten kanssa, ei jaksa leikkiä - on voimaton, on poissaoleva, on paljon ajatuksissaan - jotka ei pysy kasassa.
Kun väsymys ottaa vallan - muisti on huono - ei enää edes jaksa muistaa - unohtaa syödä ja kun syö tuntee olevansa täynnä vaikkei mielestään ole edes syönyt - koska onkin vasta syönytkin.
- tulee niin sanottu väsymys dementia - tai siksi sen ristin..

Mutta kun väsymys ottaa sinusta vallan älä anna periksi - taistele vastaan - hae apua!!!

Helppohan se on täällä huudella - en itsekään ole sen enempää apua hakenut - oma luonto ei anna periksi mennä "itkemään" lääkärille - etten vaan jaksa - tässä tosin on ongelma että kohta en ole tolpillani enää... kun itselläni ilmeisesti väsymys aiheuttaa huippausta/huimausta... itselläni väsymys aiheuttaa hitautta ja ettei ajatukset pysy kasassa - ettei jaksa keskittyä...
Vastaan kyllä taistelen - kovasti taistelenkin....yritän ainakin...

Tottakai väsymykseen liittyy paljon muutakin kuin vain mitä kirjoitin - ja varmasti jokaisella on ne omat ns. ongelmat miksi on väsynyt, miksi se väsymys saa vallan...sitä jokainen voi miettiä omalla kohdallaan.

Näkemisiin taas - tää äiti lähtee saunaan.

Millainen minä olen?

Olen ihminen joka ottaa harteilleen kaikkien asiat ja kaiken ympärillä olevan energian - mutta silti ihminen joka pitää omansa visusti sisällään...

Kaikki tunteet, ajatukset, mietteet pidän syvästi sisälläni - kunnes kaikki vaan purkautuu.

Kuuntelen kaikkien asiat - kannan niitä sisälläin kuin omiani - omat ja muiden asiast päällekäin.. enkä tiedä mitä niiden kanssa tekisin - kuinka purkaisin - sillä en halua toisten asioita puhua toisille, koska luottamus...

Tästä tullaankin sitten siihen että kun kuulen muiden asiat en edes halua puhua omista asioistani - ne tuntuu niin pieniltä - varsinkin jos muilla keille puhun tai ketkä puhuu mulle - ei ole erityislapsia - lapsia jotka kyllä käytäytyy muiden nähden kuin enkelit mutta kun räjähtää - sit räjähtää kaikki käsiin..ja en tiedä olisko nurin päin vai sivuttain...tulee olo että mun asiat on niin pieniä ettei tee mieli avautua niistä - kuuntelen kyllä muiden asiat mielelläni...

Sen verran voin avata - moni tuntee mut jo muutenkin - mulle tärkein ystäväni sairastaa agressiivista epilepsiaa (hän onkin ainoa joka tietää joka ikisen asian elämästäni) - mutta se minkä hän ehkä lukee sitten tästä tekstistä ei ehkä tiennyt - huolendin koko ajan mielessäni hänestä, mietin miten hän jaksaa..meillä yhteistä on myös lapsien adhd..

Sitten läheisistä ihmisistä siskollani on bibolaarihäiriö - mietin joka päivä häntä ja miten hällä menee - huom mietin, en kylläkään kysy - hyvä kun kerran viikossa (okei ehkä kerran kk) - mitä kuuluu.. 

mulla on myös ystäviä ympärillä joilla on masennus ja niihin lääkkeet...on ystävä joka sairastanu syövän.. toki myös niitä jotka eivät puhu mulle koska tietää että mulla vaikeaa - vaikka toivon että puhuisivat...

sitten on kaikki muut ihmiset ympärillä joiden tunteet - ajatukset - fiilikset- aurat otan itseeni...ja tukahdutan itseni - olemalla se vahva joka jaksaa kuunnella ja kannatella - ei sitä voi sanoa *turpa kii mä en nyt jaksa kuunnella* - koska pelkää leimaantuvansa ja koska haluaa kuunnella kaikkia... otan ympäriltä KAIKEN....

Se että ottaa kaiken energian ympäriltä - pitäisi osata myös pystyä kanavoimaan - ennen osasin kanavoida kaiken - siksi pystyin olemaan se kuunteleva "terapeutti" kaikille ja pystyin jopa neuvomaan muita joskus jopa ihan fiksuillakin ideoilla - sitä aikaa kaipaan, ehkä mä palaan siihen vielä - ehompana kuin koskaan. 

ENNEN OLIN SE VAHVA - JA SIIHEN MÄ VIELÄ PALAAN !!

Olen yrittänyt saada runosuontani kukkimaan (mut kirjoitankin blogia) - sillä olin aikanaan kova ruonoilemaan - kirjoitin rakkausrunot sivustolla - kai mulla vieläkin siellä tunnukset on - aikanaan ostin aina sen prerium tunnuksenkin - mutta en ole vuosiin runoillut - edes omat lapset eivät saa mua runoilemaan... löysinkin vast ikään vanhan runokirjani - naureskelin runoille - olenpa joskus yläasteella tullut toiseksi runokilpailussakin... olishan omassa elämässä vaikka mitä runon aiheita - mutta todella hankala alkaa runoilee, joskus runomiitissä olessani (ai että kaipaankin sitä aikaa) - kirjoitin vain jostain sanasta runoja - onko minusta tullut itsekriittisempi - ehkä.

Olen miettinyt että vielä eräästä runosta teen laulun - varmaan toteutankin sen joskus - olenhan joskus kitaraakin osannut soittaa, niin kuin koskettimiakin, bändissakin aikanaan soitin - harmi ettei tämä kestänyt kuin yläasteen...enkä enää kyllä osaa soittaa kumpaakaan - laulaa osaan - uskon ainakin...

Millainen olen? - sen haluan selvittää - olen päättänyt että se selviää tämän vuoden aikana vielä.

Halaus

Ystäviä - vai ollako?

Minähän jaksan - sanotaan, mutta kyseenalaistaako kukaan koskaan sitä asiaa - varsinkin jos huomaa toisesta että hän on ihan lopussa?

Mitä on ne ystävät joita ympärilläsi on?

Uskaltavatko he kyseenalaistaa sinun vastauksiasi kun sanot voin hyvin ja ilme on kuin älä vain kysy enempää?

Kuunteleeko ystäväsi sinua oikeesti?

Saatko tarpeeksi tukea juuri heiltä keiltä odotat?

Uskallatko puhua heille kokematta että he eivät kaikkoa?

Tällaisia asioita tämä äiti on miettinyt...

Olen miettinyt keitä ystäväni on, onko minulla heitä lainkaan - joskus on olo ettei ole.

Kyllä mulla on ystäviä jotka kuuntelee, välillä olen vain miettinyt kuuntelevatko aidosti - olen ollut niin kauan pohjalla. etten oikein enää itsekään luota keheenkään - edes itseeni ihmistuntemuksissa. 

Välillä tuntuu etten kuuntele edes itseäni - olen ollut ihminen joka tunnistaa/tuntee ihmisen ekasta kohtaamisesta - tätä ei ole tapahtunut nyt vuosiin...

FB on muistuttanu mua nyt monesta asiasta ja siellä on kyl eräät kirjoittanut asioita - ja minä - minä idiootti olen vain igronnut heidän asiat - vaikka nyt jälkeenpäin olen miettinyt että - olisi pitänyt heille vaan suoltaa enemmän - olisin saanut tarvittavan tuen...

Olen ollut niin kauan ilmeisesti voimaton, etten ole jaksanut edes ystävyyssuhteitani ylläpitää - oma mokani kun menettänyt läheltä ihmisiä - mutta toistaalta jos he ovat huomanneet että "olen poissa" - ehkä he olisivat yrittäneet enemmän - mutta toisaalta liian montaa kertaa torjutuksi tuleminenkin kyllä saa luovuttamaan...

ANTEEKSI TEILLE JOTKA OLETTE YRITTÄNEET !!

Joskus olen kyllä miettinyt uskallanko edes puhua asioista mitä on mielessäni - ja pakko sanoa, en uskalla, on monia asioita joista en ole puhunut kellekään - ehkä yhdelle ystävälleni. On vain asioita joita ei uskalla puhua kun pelkää tulevansa leimatuksi ja että ystävät tuomitsee - tuomituksi tuleminen on todella iso asia varmasti monesta miksi ei puhu joitan asioita... Voi olla etten luota vaan kehenkään - siksi en puhu....vaikka toinen puhuisi samanlaisista asioista jos ei saa tunnetta että hälle voi puhua. Kyllä tässä menee monesti itseensä - taidan olla kyl itsekin huono ystävä monille - jos edes kenestäkään ystävä olen.... kavereita ainakin on monia - vai onko niitäkään loppujen lopuksi.. 

Tästä päästään psykologiin - aivan ihana psykologi - tykkäsin... vaikka se vaan kuunteli ja kuunteli ja kuunteli...lupasi kyllä että ensi kerralla on äänessä enemmän... ihan kuin olisin aina tuntenut hänet - hänelle oli todella helppo puhua - toisaalta ehkä hänestä pitääkin huokua sellaista - miten psykologille muuten pystyisi puhua..

 - saa nähdä mitä tästäkin loppujen lopuksi tulee - ehkä tulen varvemmaksi itsestäni - ehkä saan takas luottamuksen, ihmislukutaitoni - ehkä minusta tulee minä uudelleen - kuka tuo minä sitten onkaan..

Olen nyt käynyt muutamina vkonloppuina karaokessakin - ja jopa saanut siitä jotakin - sitä tunnetta olen kaivannut.

En ole aikoihin muuten tykänny mistään tietystä laulajasta tai muuta vaan kaikkea kuuntelen.. Nyt on uusimman ystäväni kautta alkanut kuutelemaan erästä artistia (niitäkö ne nyt on). Tässä yksi kappale josta pidän häneltä...

Tässä oli taas jotain mitä mieleen tuli...sori sekainen kirjoitus ja jäsentämättömyyteni - ja jos häiritsee "mä, minä" muotojen sekoitus...ole lukematta xD

Nyt tämä äiti kuittaa

Mitä kun ei jaksakaan enää....

Mitä kun ei enää jaksa?


Blogi kertoo äidistä, hänen voimistaan ja romahtamisestaan, siitä kun hän ei enää pystynytkään olemaan se vahva ja kaikkea kannatteleva ihminen - se joka tukee ja ymmärtää muita.
Äidistä jolla on kaksi erityislasta - joiden ongelmia puidaan ja ratkotaan - mutta ei muisteta kysyä kuinka se itse huoltaja - äiti jaksaa.

Apuja saa kunhan ensin romahtaa - toki ennen sitähän ei sitä apua voi pyytää - koska minähän jaksan.

Minä en koskaan masennu, en koskaan sairastu mielenterveysongelmin, minähän en missään nimessä romahda koskaan - kunnes se päivä koittaa... niin se koitti minullekin...töissä...

Onneksi on ihana työnantaja - onneksi hän sanoi että suosittelee että käyn juttelemassa terveydenhoitajan kanssa sekä lääkärin kanssa - nyt olen käynyt, psykologin aikaa odotellessa. Ensimmäisenä diagnoosina unettomuus - mikä helkutin unettomuus - mähän nukun...

mutta kun nyt olen tarkemmin asiaa miettinyt - ei en nuku, nukun kyllä mutta herään aamuisin yhtä väsyneenä jos en väsyneenpänä - kuin en olisi nukkunut lainkaan. Herään öisin, saatan katsoa kelloa tunnin välein. Iltaisin ei edes väsytä - ei edes yöllä. Aamusin ja aamupäivisin voisin sitten nukkua, jos vaan voisin - eikä olisi huollettavia..

Itse en ole huomannut mitään - mielestäni olen yhtä tehokas kuin aiemminkin, teen työni ja kaikki työt saan tehtyä ennnen työpäivän päätymistä - tosin kuulema työnaloituskykyni on olematonta - en itse ole huomannu - mutta näin oltiin käyty sanomassa, mutta niinhän se on itse ei sitä huomaa.

Ihmettelen vain sitä, miksi asiaa ei kysytty minulta - onko jokin hätänä, onko sattunut jotain, olisin jopa saattanut kertoa - jos on jotain kerrottavaa. Ehkei minua voi lähestyä tai sitten vain pelätään muuten vain. Avoimuus - se olisi ihana asia. myös työpaikalla. En ehkä kyllä itsekään ole paras esimerkki avoimuudesta - mutta mä puhun paljon kaikesta myös töissä - häpeilemättä asioistani - ehkä liiankin avoimesti välillä - tosin olen huomannut - minulle ei puhuta asioista - ehkei minuun luoteta.

Kaikki tämä voimattomuus ja väsyminen on alkujaan lapsista - ei työstä - työ on ihanaa - paikka jonn olen saanut paeta kotiasioita - jossa olen saanut iloinen oma itseni. Näin ajateltuna, se ei ehkä ole maailman paras asia - ehkä pitäisi hyväksyä että pitäisi itsensä saada kuntoon - saada uni kuntoon - väsymystä pois - ennen kuin voi antaa itsestään 100% jos ei jopa enemmänkin.
Väsyminen on ollut monta vuotta - nytten viime marraskuusta lähtien olen huomannut väsyneeni aiempaa enemmän ja nopeammin (tämä siis nyt kun olen sairaslomalla ollut ja miettinyt niin selkeytynyt itselleni). En enää jaksa olla aktiivinen kuin muutaman tunnin - jonka jälkeen tulee olo että haluasi pois ja olen poissa oleva, vetäytyvä ja tahdon olla yksin.
Väsyn tilanteissa joissa yleensö olen ollut skarppi.

Rakastan laulamista - lopetin kuoron pari vuotta sitten - minun olisi pitänyt silloin jo tajuta, nyt ei oo kaikki hyvin kerta en enää edes rakkaimmasta asiastani laulamisesta saa mitään irti -se tuntui vain ahdistavalta.
Nyt olen aloittanut uudelleen karaokessa käynnin - muutaman kerran käynyt ja saanut jopa iloa laulamisesta - ehkä olen parantumassa? Tai vain jokin piikki...

En ole jaksanu leipoa - joka on toinen intohimoni - oikeasti voisin aina vain leipoa ja ihan kelle vain ihan mitä vain vaikka joka päivä - mutta en nyt, ei kiinnosta ei huvita en jaksa...

Olen löytänyt mahtavan harrastuksen itselleni - se on telkkaria katsellen kanavasurffailu - eli et jaksa tuijottaa rehellisesti mitään, vaihdat kanavaa jatkuvalla syötöllä kunens sammutat koko telvision. Joo ei kuulosta kovin hehkeältä - se ei taida olla parantumisen merkkiä..

Mullahan on salikortti - mutta en ole sinnekään jaksanu ja päässyt, huvittanyt mennä - syksyllä vielä kävin innoissani - sitten jotain päässä tapahtu ja ei huvita...siis haluaisin mennä mutta kun ei huvita mikään.

Tosiaan - en tiedä kauan menee että nousen - mutta olen kuullut että kukaan ei pohjalle ole jäänyt.
Jutteluu aikaa odottaessa (on muuten huomenna) ja kuuntelemaan mitä psykologi mulle keksii - varmaan yksilöterapiaa - eniten pelottaa kuinka pohjalle mä loppu peleissä päädyn ennen kuin pääsen nousemaan kaltevaa ja liukasta seinää ylös päin. Toivon tosiaan että psykologi on tarpeeksi hyvä arvioimaan tilanteeni ja ettei ensimmäisenä tunge lääkkeitä...

Kiitos jos jaksoit lukea, mutta jos et jaksanut, kiitos silti.

Tämä äiti kuittaa...