uusi alku?

Eilen oli ensimmäinen käynti mielialatyöryhmässä. Uusi hoitaja on mukava. Osasi kysellä kaikkea mitä "pitääkin". Ensimmäisenä myönsin - samalla itsellekin - sanoessani etten voi hyvin - en todellakaan voi hyvin - näytän kyllä ympärillä oleville et kaikki on okei - mutta ei, mikään ei ole okei - olen niin uuvuksissa etten jaksa - hyvä kun jaksan huolehtia taloudellisesta puolesta tällä hetkellä - saati lapset - onneksi ovat jokseenkin omatoimisia. Romahdin siis alkumetreillä hoitajan luona. Hoitaja otti sen hyvin, ei takertunut siihen, tavallaan sivuutti muttei kumminkaan. Kyseli tarkentavia kysymyksiä - minä vastasin. Ensi viikolla on lääkäri ja sain seuraavan hoitajan ajan kahden viikon päähän...

Miten tähän ollaan taas tultu? Sitä kun ei voi tietää. Juttelimme että voi olla monen asian summa. Isän kuolema, rupeaa vaivaamaan näin vuoden jälkeen vasta. Lapsuuden traumat nousee pintaan. uusi sairaus...Voi olla kaikkien asioiden summa siis. 

Kuinka tästä päästä ylös? Se onkin vaikeampi homma - ei käy ihan sormia napsauttamalla. Ryhmää mietittiin että aloittaisin - olen niistä ennenkin hyötynyt paljon. Tämä tarkoittaisi sairasloman jatkumoa... tavallaan se onkin hyvä - sairausloma siis - saa miettiä asioita, mutta kauanko voin vaan saikuttaa? 

On hyvä että saa apua - pitää vaan osata käyttää se suotuisalla tavalla ja ottaa se apu vastaan minkä saa...niin hyötyy siitä avusta parhainten.

Nalle

ahdistusta ja kaikkea sen sisältä

 mitä on mielessäni? mitä ajattelen? mikä ahdistaa? 

mielessäni on paljon se kuinka voisin satuttaa itseäni, kuinka voisin kadota pois, sillä musta ei ole mihinkään, mua ilman kun muut pärjäisivät kyllä. Mielessäni on diabetes, sen tuomat haitat ja tarkat asiat mitä pitäisi noudattaa - kuinka motivaatio siihen puuttuu täysin...Mielessäni on mielen sairauteni - kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka tuottaa todella paljon haasteita koko elämän suhteen - sillä ajattelen itsemurhaa lähes päivittäin...mielen sairauteni vie minut koko ajan masentuneempaan suuntaan - vaikka välillä onkin hyviä hetkiä....omalle perheelle näytän että voin hyvin vaikka mielen sopukoissa, asiat on toisin...miksi sitten esitän muulle maailmalle voivani hyvin...en halua saada sääliä, voivottelua tai mitään muutakaan...en tiedä kyllä mistä saisin apua tähän oloon...lääkkeitä kokeiltu jo monen moista...

Ahdistus - tämä ihana kaveri...itseäni ahdistaa päivittäin taas todella paljon - ilman syytä vain rupean haukkomaan henkeä ja tuntuu kuin en saisi happea...Ahdistus mikä on kokonais valtaista....vie välillä nukahtamisenkin vaikeaksi...ahdistus syystä X - tuntematon... ai että ottaa päähän ihmiset joiden mielestä kaikelle pitää olla syy....SYYYYYYY miksi on näin, miksi noin....ei voi syyttä masentaa, ei ahdistaa, ei mitään....ei syyttä voi olla tunne että haluaa kuolla...kaikelle pitäisi olla syy !!

miksi sitten kirjoitan näistä...en tiedä...tulin vaan halu kirjoittaa...kirjoittaa paha olo pois....jos se auttais vähentämään ajatusta kuolemasta....

Itsemurha - en mä kuolla tahtoisi mutta tää eläminen on vaan aika rankkaa...tarkat suunnitelmathan mä oon tehnyt itselleni...sen varmasti kaikki tahtoivat tietää...

Sanoohan moni että on mulla syy elää - en mä oo koskaan puhunukaan etteikö olisi...onhan mulla kaksi ihanaa lastani, joita kyllä rakastan yli kaiken, mutta en vain tiedä jaksanko tätä elämää enää...

Ei tämä ei ole hyvästijättö kirjeeni...tämä on vain tapani purkaa asioita päästäni...

Uupunut Nalle

kaikennäköistä

Maaliskuu tulla tupsahti....

Oma olo alkaa painua taas maahan, masennus tuntuu nostavan päätään. En tiedä onko tässä elämässä mitään järkeä. 

Helmikuun lopussa sain diagnoosin diabetes, itselle niin tuttu mutta kun omalle kohdalle sattui - tuntuu kuin kaikki unohtuu, kaikki se tieto ja taito jota sulla on...toki sulla se vielä on tallessa mut ne vaan hävis jonnekin.. Ensin tuli suru ja itku, nyt viikko myöhemmin tuntuu, että olen vihainen itselleni - miksi annoin käydä näin, vaikkei se välttämättä ole edes itsestäni kiinni. Tämäkin saa mielen matalammalle.

Kuinka saada motivaatiota liikkumiseen ja ruokavalioon, itsekuria ei ole yhtään, olen säälittävä paska vain. Tänään myönsin että olen ihan loppu, ihan kaikkeen. 

Olen kuunnellut kirjaa En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Kertoo naisesta jolla kaksisuuntainen mielialahäiriö, kirja on aika negatiivisen sävyttämää, mutta hyvä. Kirja tuntuu osittain kertovan omaa tarinaani, pystyn samaistumaan tunteisiin ja asioihin. 

Toki on tässä tapahtunut positiivisiakin asioita, kuten että Kävin teatterissa pitkästä aikaa. Kävin katsomassa Mielikuvituspoikaystävä. Se oli hyvä sai nauraa. Ei ehkä herkille. Itkukin pääsi yhdessä kohtaa itsellä. 

Nalle