osastolla

Päivystyksestä tulin sitten osastolle. Täällä vietän ainakin ensi viikkoon. Kotilomalla olin eilen syntymäpäiväni ja se oli aika raskasta. Aluksi oli ihan kivaa ja tykkäsin kunnes tuntui kuormitus tulevan ja ahdistus. Olo helpottui kun pääsi osastolle takaisin ja sai juteltua hoitajan kanssa. On tullut tehtyä turvasuunnitelma, en tiedä auttaako se mitään sillä samoja asioita käyny aina ennenkin.

Nyt otan rennosti ja levon kannalta, parantelen itseäni ja koitan löytää positiivisuutta. Vkonloppuna pääsen yön yli kotilomalle, pitäisi kuulema käydä salilla, katsoo nyt toteutuuko, sillä salikamathan on kotona ja en saa ajaa autoa osastojakson aikana.

Mulla aloitettiin masennuslääke, vielä en ole huomannut mitään, paitsi että vatsa on sekaisin, onneksi sen pitäisi mennä ohi parissa viikossa. Toki toinenkin haittavaikutus joka luulen et johtuu lääkkeestä on ruokahaluttomuus, no mut sen kanssa pärjään, syön mitä pystyn. 

Onneksi on ystävät ja ne käy tapaamassa täällä osastolla tai oikeastaan kahviossa. Tulee itekin aina lähdettyä hetkeksi pois osaston ovien sisäpuolelta. 

En oikeastaan oo keheenkään tutustunu täällä, mulla ei oo edes huonekaveria tällä hetkellä... Parempi niin, nukun niin levottomasti ja käppäilen välil huoneessa öisin... 

Mieliala on parempi nyt kuin tullessa mutta vielä on parannettavaa...

Kivaa päivää kaikille! 

Nalle

masennusta pukkaa

Hei pitkästä aikaa!

Vointi ollut kesän erittäin hyvä mielentilan kanssa. Kesä oli muutenkin hyvä. Tuli käytyä reissussa ja yhet festaritkin koettu. Mutta nyt lähellä synttäreitä eikö mun mieliala laskenu häränpyllyä ja olen osastolla. Itsetuhoset ajatukset ovat vahvasti läsnä. Tuntuu kuin ei olisi ulospäin pääsyä. 

En tiedä mikä oloni laukas, työt, syksy vai muuten vaan kuormitus kaikkeen. 

Eilen sairaanhoitajan kanssa juttelussa tuli että josko joku lapsuuden trauma puskisi läpi, en tiedä. Tällä kertaa sentään tunnistin oireeni ja hain apua. Onneksi ystävä oli tukemassa ja istui kanssani päivystyksessä, piti puoliani, samalla kuin yritin itsekin. 

Kauanko olen osastolla, en tiedä, en oikeastaan tiedä vielä mitään, maanantaina selvinnee enemmän. Ehkä lääkitystä rukataan, ehkä ei, mutta jotain tälle ololle on tehtävä. 

Voisin vaan maata ja märehtiä oloissani, mutta yritän olla muiden seurassa voimavarojeni mukaan.

Onneksi on tukiverkosto johon tukeutua, vaikken tahdokaan heitä aina vaivata omilla oloillani. 

Parempaa syksyn alkua kaikille. 

Nalle