pöhinää

On aika kaksinen olo. Tavallaan todella hyvä ja voimaantunut, mutta silti aika masentunut.

Nyt on mennyt taas muutama päivä ns hyvää vointia, laskua odotellessa, tänään on hyvä mutta huomenna voi olla toisin.. 

Kaiken tän paskan keskellä aloitin uuden harrastuksen - koripallon. Ekat treenit oli kivat, porukka kannusti ja neuvoi kun olin pihalla mitä tehdä... En tiiä onko hyvä et just nyt aloitin, mutta ehkä se voimaannuttaa...

Mitä tulee harhoihin, niitä on onneksi ollut nyt vähemmän mutta kumminkin on. Isäni kuoli reilu 4v sitten. On ollut ihana nähdä häntä ja jutella hälle, joo tiedän ettei häntä siinä oikeesti voi olla mut oli ihana kokea että joku kuuntelee.

Huomenna on taas psyk.sairaanhoitsun tapaaminen, en tiiä mitä siellä puhuis. Ainakin kerron isän näkemisestä ja kuinka mun olotila muuttuu päivittäin... 

Ooon nyt syöny lääkkeitä iltasin mitä pyydettiin. Mitään muuta apua se ei oo tuonut kuin että nukahdan nopeammin. Nukun kyl koko yön ja nään unia joissa elän satalasissa ja oon aamulla hlvtin väsynyt.... Nukun päivisinkin paljon jos en touhuta menemään... 

Eipä tässä vissiin ole muuta. 

Nallukka

elämää kahden tuulen välillä

Elämää kahden tuulen välissä.

Välillä en tiedä mitä todellisuutta elän, vaikka oikeesti tiedänkin mikä on totta ja mikä ei, tunnen etten tiedä. 

Olen yrittänyt nähdä ystäviä - jotten olisi yksin. Pelkään olla yksin, pelkään ajatuksiani, pelkään että tapahtuu jotain pahaa. 

Tiedän etten voi tehdä itselleni mitään, mutta oma impulsiivisuus ja äkkipikaisuus ei taas katso aikaa ja paikkaa. 

Vihaan konflikteja - niitä onneksi on vähän - taidan vältellä niitä, olla kiltti kaikille, olla mahdollisimman huomaamaton. 

Tosiaan harhoja on edelleen, vaikka syön lääkkeeni niin kuin pitää, niin kuin on määrätty. Hoitaja ei tunnu ottavan tosissaan, tai siltä se ainakin tuntuu, tulee olo että keksin kaiken. 

Tuki - mitä se on? Tällä hetkellä tuntuu kuin en saisi tukea mistään, en mieheltäni, joka ei tunnu muutenkaan ymmärtävän tätä mun sairauttani - en kyllä itsekään aina ymmärrä. 

Ystäviltä saa keskustelu apua, mutta ymmärtävätkö he kumminkaa, tosin eihän kukaan muu voi ymmärtää mitä tunnen/koen kuin minä itse.

Neuvojakin monet antaa, nuku - mutkun ei nukkumisen kanssa ole mitään ongelmia kun voisin nukkua koko ajan. Liiku - mutku en uskalla lähteä ovesta ulos kun pelkään että sattuu jotain pahaa, etenkin jos yksin lähden. Syö lisää lääkkeitä - joo yritän mut niissäkin on ongelma, toinen lääke tekee helposti riippuvuuden ja toinen saa syömään kuin hevonen, että lihoo.

Jotain positiivista - kuntoutustuki jatkuu ensi vuoden tammikuun loppuun. 

Pakkasterveisin, Nallukka

harhat ja niiden todellisuus

Syyskuusta on aikaa... Osastojakson jälkeen meni ihan hyvin, tähän asti.

Oon nyt pari viikkoa ollut todella masentunut, ei ole mitään järkevää syytä olla, kaikki pitäis olla hyvin. Tekis mieli vaan itkeä mut mitään ei tuu.... Päälle päin saatan näyttää siltä että kaikki on fine mut oikeesti sisältä korventaa ja pahasti... 

Uutena haittana mulla on tullut nyt harhat. Ne on aika pelottavia/ahdistavia. Iltaisin näen silmiä ympäri huonetta ja ne tarkkailee mua, en tiedä mitä ne haluaa, mut ei ne ainakaan iloisilta näytä..... 

Näen myös välillä päällekkäin kaksi maailmaa toinen oikea jonka rinnalla ns. väärä maailma, mut pystyn liikkumaan ja toimimaan molemmissa...

Kävin asian tiimoilta päivystyksessä ja sain kiireellisen lähetteen aikuispsykiatrian polille ja sainkin ajan heti nyt tiistaille, sitä odotellessa..... 

Itsetuhoisia ajatuksiakin on ja rehellisesti oon jopa suunnitellut mitä voisin tehdä, mut oon tarpeeksi vahva vielä välttämään, toki entä jos mun todellisuudentaju hämärtyy, sitten tiiä mitä voi tapahtua...

Oon saanu onneks paljon tukea ystäviltä, he on kuunnellu ja ollu tukena...

Yritän välttää viimiseen asti osastoa mutta eiköhän sekin kohta mua jälleen kutsu....

NALLE