kotiutus

En tiedä mitä ajatella, kun minut eilen kotiutettiin... Mielestäni olisin tarvinnut vielä osastoa, mutta lääkäri oli sitä mieltä kun akuuttivaihe ohi niin olen valmis kotiin...

Vauhti on vähän laantunut, mutta unet ei vielä oo tasaantuneet... Herään yöllä ja en meinaa saada takas unta... Heräsin kuudelta ylös aamulla ja touhunnu juttuja... 

Oon saanu paketoitua ainoat pari lahjaa joita hommannut. Onneksi lapsille tärkeämpää on jouluruoka kuin lahjat...

Kuuntelen äänikirjaa, joka on mielestäni todella hyvä ja suosittelen. Pieni rohkaisukirja kirjan nimi...

terveisiä osastolta

Hei vaan taas. Kävin sitten hakemassa jarrua päivystyksestä ja mut passitettiin osastolle, ihan ambulanssilla pääsin. 

Ollut nyt yhden yön ja tylsistyn. Olo on kuin olisi joku kone, ilman paristoja mut silti se käy. Tuskin pääsen ihan heti pois, ainakin vkonlopun yli oon... Kunhan jouluksi pääsisi, edes lomille.

Mulla on oma huone osastolla, toistaseks ei oo huonekaveria. 

Sain nukuttua viime yönä pätkittäin mut enemmän kuin aiempina öinä 2 viikkoon.

Pelkään koko ajan että vointi kääntyy masennuksen puolelle, sitä viel vähemmän jaksan just nyt. 

LaSu aikakin tuli, se on tammikuussa. 

Siinäpä mun kuulumiset oikeastaan olivatkin. 

vauhtiako?

Tässä on oltu kipeenä. Se sekoitti rytmin.. Nyt rytmin sekoittuminen on johtanut siihen et herään yöllä ja en saa uudelleen unesta kiinni, käyn nukkuu 9-11 aikaa illalla... Yöllä herään 1-3 välillä... Energiaa olis kuin pienessä kylässä yöllä. Pystyn olemaan hereillä koko päivän... Nyt mietin onko mulla vauhtijakso tulossa vai menossa... Jos ois rahaa ostelisin, onneksi ei oo.. Eikä luottotietoi niin ei voi ostaa velaksikaan... Pyykkiä oon jo toista koneellista tähän aamuun pessy ja kello tulee vasta 9.

Onneksi osaan vetäytyä etten koko ajan touhua, mut sekin on raskasta kun päässä poukkoilee asiat..

Mitä sitten tehdä asialle? Ei yhtään mitään... Hoitsulle laitoin txt mutta tuskin hänkään mitään asialle voi...

Ostinpa Juha Tapion keikalle liput, on mitä odottaa toukokuussa, äitienpäivälahja... 

Kävin maanantaina haastattelussa yhteen ryhmään, toivon että pääsen siihen. Tulis niin tarpeeseen.... 

Ei kai mulla täs nyt tän ihmeempää oo... 

Voiko masennus sittenkin väistyä?

En tietenkään iloitse liian aikasin, mut täytyy se iloita silti kun on kohta kuukauden ollut tasainen mieliala. Voiko masennus sittenkin väistyä? Kysynpähän vaan.

Tuntuu ihmeelliseltä kun voi vähän iloitakin asioista, ilman että se on pakko pullaa. 

Odotan innolla karaokekisoja, tammikuussa, yksilökisat, semifinaalit - ei mul suurta luottoo oo mut kappaleet oon ehkä valinnut,jos ne löytyy. 

Nyt marraskuussa on poikien synttärit, niille pitäis löytää inspiraatio kakkujen leivontaan, voileipäkakkua multa ootetaan varmaan eniten. Kyllä mä ne viel saan tehtyä. 

Joulukuussa olisi Naisten hyvinvointi risteily jonne oon menossa, en kyl tiiä millä sen kustannan.

Tämä kuva kuvaa sielunmaisemaani tällä hetkellä. Pimeyttä jonka uumenissa alkaa kasvamaan pikku hiljaa vihreyttä.

Nalle

jaksaako?

Henkinen jaksaminen on ollut viime aikoina heikolla kantimilla. En oikein jaksa mitään, hyvä kun jaksan kirjoittaakaan, mutta päätin että nyt kirjoitan jotain pitkästä aikaa....

Tekisi mieli itkeä koko ajan ja olla vain sängyn pohjalla. Olla kadoksissa, poissa kaikkien silmistä, mutta eihän se käy kun on perhe jonka kanssa pitää olla ja touhuta. Lapset jotka tarvitsee sua!! Tosin olen ruvennut miettii että kuinka lapset näkee äidin lapsuudessa, kun äiti suurimmaksi osaksi on omissa oloissaan eikä oikeastaan läsnä lainkaan. Toki lapset käyvät antamassa halauksia päivän mittaan.

Oon alkanut miettiä kuinka nyt sanon etten vain enää tuu rakastamaan, en vaikka kuinka yritän. Tiedän että toinen rakastaa ja näyttääkin sen kaikin tavoin. Mun pitäis olla itsekäs ja vain päästää menemään... Ajattelen liikaa muita ja sitä miltä heistä tuntuu... Unohdan omat tunteeni ja ajatukseni taka-alalle...

Kyllä täältä suosta joskus noustaan, mutta sen aika ei ole vielä... Sen aika tulee vielä ja tulen nousemaan täältä eheytyneenpänä kuin koskaan. Siihen asti yritän jaksaa.. 

hiljais eloa

 Oon ollut poissa linjoilta nyt muutaman kuukauden...mut elossa olen...ei huolta...en ole tehnyt itselleni mitään. Kesä meni niin nopeasti ja vain suurinmaks osaks makoillessa, niin ei ole ollut kirjoittaminen mielessä tai on se oikeastaan ollut mutten ole tiennyt mitä kirjoittaa...

Ensi viikolla alkaa lapsilla koulu. Isompi menee jo yläasteelle - ei uskois että hänkin on jo niin iso, mun pikku vauvani. Toinen siirtyy kolmannelle luokalle. Tulee äidille lenkkeilyä kun pitää kävellä nuoremman kanssa kouluun kun ei osaa vielä reittiä sinne. Saa nähä kauan joudun kulkemaan, mut tuleepahan lenkkeilyä sitten ihan vahingossa.

Mieliala on ollut vaihteleva - oikeastaan pelkkää tasaista ei oikein oo ollut, enemmän semmosta aaltoilevaa. Sairauslomani loppui heinäkuun loppuun ja siirryin kuntoutustuelle elokuun alusta ja oon vuoden loppuun. Oon tehnyt nyt 4 päivää töitä ja totesin kyllä itselleni että rankkaa on, pitänee kokeilla myös muita paikkoja kuin tuota edellistä työpaikkaani. Siis en tehnyt töitä putkeen vaan kaksi pv viime viikolla ja kaksi tällä viikolla. Saa pientä bonus rahaa.

Käyn kyllä edelleen juttelemassa tasaisin väliajoin psykan kanssa, mutta välillä tuntuu ettei oikein etene mihinkään keskustelut. Hain yhteen tiimiin  johon en sitten päässyt ja tyssäs vähän suunnitelmat elokuun osalta. Olisi ollut hyvä päästä siihen tiimiin mutta en ole tarpeeksi "sairas" jos niin voi sanoa. 

Ero asiakin painaa päällä vaikken siitä kenellekään oikein puhu. En tiedä miten tässä tulee käymään. Lokakuussa pitäis laittaa virallinen vireille sitten, siihen on onneks viel vähän aikaa. 

Osallistuin jokin aika sitten extemporee karaokekisoihin ja pääsin jatkoon, pitäisi siihenkin keksiä kappaleet mitkä laulaa. Pitäis opetella ne lähes ulkoa ja saada tunnettakin vielä niihin mukaan, mutta mulla ei ole hajuakaan mitä lauluja mä laulaisin. Yhtä kappaletta mietin mut ongelma on etten voi laulaa sitä itkemättä - vielä...Nyt mietin ystävän kanssa osallistutaanko duetto-karaokekisaan, se ois lokakuussa.

Odotan syyskuuta, kun silloin pääsee teatteriin. Mulla on kaks lippua ja en oo viel päättänyt oikeastaan kenet otan edes mukaan sinne. 

Eipä mulla nyt oikein muuta, rupee ajatukset harhailemaan.

synkääkö

Koin taas pitkästä aikaa aallon pohjan ja teki mieli tappaa itseni, en kuitenkaan tehnyt niin, tuskin muuten kirjoittaisin tänne. Tätä pohjaa kesti kolmisen päivää...Nyt on taas aika tasanen olo - tai niin luulen. Väsynyt olen enkä jaksaisi kylläkään yhtään mitään. 

Kävin taas psykalla - juteltiin taas kaiken näköistä....puhuin kipeistä asioista lapsuudesta...vaikka olenkin päivät yksinäni - pitäisi kuulema illallakin ottaa aikaa itselleni...

Mulla oli lääkärikin pari viikkoa sitten...sairauslomaani jatkettiin kesäkuun loppuun...kelakin teki vihdoin rahoista päätöksen, ei tarvi olla ihan rahatta...nyt vois suunnitella tulevaisuuttakin vähän eteen päin...

Mitäkö tulevaisuuden suunnittelu sitten tarkoittaa...olen katsellut asuntoja - vuokra sellaisia...helpottais omaa elämää kun pääsisi tästä nykyisestä pois...toki pitäisi laittaa asunto myyntiinkin vielä...ja kaikki muu mitä siihen kuuluu...ajatus olisi että lähtisin aluksi yksin ja kun saan asunnon sellaiseen kuntoon et siel kehtaa asua, niin lapset tulis perässä...mutta minä tarvitsen omaa tilaa juuri nyt...rakastan lapsiani, mutta tällä hetkellä voimavarat on todella vähäiset huolehtia niistä...siksi he saavatkin kaikki vapaat pelata kun äiti ei jaksa touhuta...Sen verran huolehdin että tekevät läksyt ja syövät ruoan...ja lähtevät kouluun...

Rupes ahdistaa tällä hetkellä niin paljon että ajatus karkas enkä tiedä mitä olin aikeissa kirjoittaa...Tää on välil ihan perseestä kun ahdistaa niin paljon että oksettaa....

Se mitä yläpuolella kirjoittanut, ei ole hajuakaan, ei muistikuvaa tuosta tekstistä mutta saa olla. Se on kirjoitettu maaliskuussa.

------

Mulla on hoitoneuvottelu ensi viikolla, saa nähdä mitä siellä suunnitellaan. Voimat mulla on poissa, masentunut olen ja vaikka toki välillä jaksankin touhuta ja tehdä, niin masentunut olen silti. Kuinka täältä sitten päästä pois - en tiedä. Kukapa sen kertois mulle. Asiaa ei auta se et mies kääntää asian aina niin että oon niin puhki ja voimaton kun mun elopaino on mitä on...ei mun kaksisuuntainen oo syypää mun olotilaan...pitäis kuulema alkaa käymään salilla niin jne jne...

Päätinhän mä tuossa pari viikkoa sitten et nyt alan käymään säännöllisesti ulkona - ihan vaikka vaan vähän kävelemässä. 

Eikö mun jalka kipeytynyt vappuna ja on nyt toista viikkoa kipeä, eikä siihen ole löytynyt syytä - eikä sitä suostuta tutkimaan, kyllä se ohi menee....soittaa mulle fyssari ens viikolla...ja jos viel kipeä voidaan ehkä konsultoida lääkäriä...

oon käynyt nyt ryhmässäkin - kaksisuuntainen mielialaryhmä - tai joku sellainen..siellä ollaan nyt käsitelty masennusta, kaikki on niin tuttua mulle...välil koen ettei tuosta ryhmästä oo mulle mitään hyötyä...

tällä viikolla ja viime viikolla laitellu viestiä omalle hoitajalle kun oma vointi tosiaan romahtamispisteessä taas...mun pitäis vaan päästä pois kaikesta tästä...pois masennuksesta...ihan kaikesta...kaivertaa nää tuskalliset ajatukset päässä...jotka on läsnä koko ajan...en ehkä näytä sitä ulos päin mutta koko ajan ne on tuolla pääkopassa päällimmäisenä...