pöhinää

On aika kaksinen olo. Tavallaan todella hyvä ja voimaantunut, mutta silti aika masentunut.

Nyt on mennyt taas muutama päivä ns hyvää vointia, laskua odotellessa, tänään on hyvä mutta huomenna voi olla toisin.. 

Kaiken tän paskan keskellä aloitin uuden harrastuksen - koripallon. Ekat treenit oli kivat, porukka kannusti ja neuvoi kun olin pihalla mitä tehdä... En tiiä onko hyvä et just nyt aloitin, mutta ehkä se voimaannuttaa...

Mitä tulee harhoihin, niitä on onneksi ollut nyt vähemmän mutta kumminkin on. Isäni kuoli reilu 4v sitten. On ollut ihana nähdä häntä ja jutella hälle, joo tiedän ettei häntä siinä oikeesti voi olla mut oli ihana kokea että joku kuuntelee.

Huomenna on taas psyk.sairaanhoitsun tapaaminen, en tiiä mitä siellä puhuis. Ainakin kerron isän näkemisestä ja kuinka mun olotila muuttuu päivittäin... 

Ooon nyt syöny lääkkeitä iltasin mitä pyydettiin. Mitään muuta apua se ei oo tuonut kuin että nukahdan nopeammin. Nukun kyl koko yön ja nään unia joissa elän satalasissa ja oon aamulla hlvtin väsynyt.... Nukun päivisinkin paljon jos en touhuta menemään... 

Eipä tässä vissiin ole muuta. 

Nallukka

elämää kahden tuulen välillä

Elämää kahden tuulen välissä.

Välillä en tiedä mitä todellisuutta elän, vaikka oikeesti tiedänkin mikä on totta ja mikä ei, tunnen etten tiedä. 

Olen yrittänyt nähdä ystäviä - jotten olisi yksin. Pelkään olla yksin, pelkään ajatuksiani, pelkään että tapahtuu jotain pahaa. 

Tiedän etten voi tehdä itselleni mitään, mutta oma impulsiivisuus ja äkkipikaisuus ei taas katso aikaa ja paikkaa. 

Vihaan konflikteja - niitä onneksi on vähän - taidan vältellä niitä, olla kiltti kaikille, olla mahdollisimman huomaamaton. 

Tosiaan harhoja on edelleen, vaikka syön lääkkeeni niin kuin pitää, niin kuin on määrätty. Hoitaja ei tunnu ottavan tosissaan, tai siltä se ainakin tuntuu, tulee olo että keksin kaiken. 

Tuki - mitä se on? Tällä hetkellä tuntuu kuin en saisi tukea mistään, en mieheltäni, joka ei tunnu muutenkaan ymmärtävän tätä mun sairauttani - en kyllä itsekään aina ymmärrä. 

Ystäviltä saa keskustelu apua, mutta ymmärtävätkö he kumminkaa, tosin eihän kukaan muu voi ymmärtää mitä tunnen/koen kuin minä itse.

Neuvojakin monet antaa, nuku - mutkun ei nukkumisen kanssa ole mitään ongelmia kun voisin nukkua koko ajan. Liiku - mutku en uskalla lähteä ovesta ulos kun pelkään että sattuu jotain pahaa, etenkin jos yksin lähden. Syö lisää lääkkeitä - joo yritän mut niissäkin on ongelma, toinen lääke tekee helposti riippuvuuden ja toinen saa syömään kuin hevonen, että lihoo.

Jotain positiivista - kuntoutustuki jatkuu ensi vuoden tammikuun loppuun. 

Pakkasterveisin, Nallukka

harhat ja niiden todellisuus

Syyskuusta on aikaa... Osastojakson jälkeen meni ihan hyvin, tähän asti.

Oon nyt pari viikkoa ollut todella masentunut, ei ole mitään järkevää syytä olla, kaikki pitäis olla hyvin. Tekis mieli vaan itkeä mut mitään ei tuu.... Päälle päin saatan näyttää siltä että kaikki on fine mut oikeesti sisältä korventaa ja pahasti... 

Uutena haittana mulla on tullut nyt harhat. Ne on aika pelottavia/ahdistavia. Iltaisin näen silmiä ympäri huonetta ja ne tarkkailee mua, en tiedä mitä ne haluaa, mut ei ne ainakaan iloisilta näytä..... 

Näen myös välillä päällekkäin kaksi maailmaa toinen oikea jonka rinnalla ns. väärä maailma, mut pystyn liikkumaan ja toimimaan molemmissa...

Kävin asian tiimoilta päivystyksessä ja sain kiireellisen lähetteen aikuispsykiatrian polille ja sainkin ajan heti nyt tiistaille, sitä odotellessa..... 

Itsetuhoisia ajatuksiakin on ja rehellisesti oon jopa suunnitellut mitä voisin tehdä, mut oon tarpeeksi vahva vielä välttämään, toki entä jos mun todellisuudentaju hämärtyy, sitten tiiä mitä voi tapahtua...

Oon saanu onneks paljon tukea ystäviltä, he on kuunnellu ja ollu tukena...

Yritän välttää viimiseen asti osastoa mutta eiköhän sekin kohta mua jälleen kutsu....

NALLE

kotona taas

Kotosalla ollut nyt viikon. Vointi on suht jees, välillä takapakkia ollut mutta siitäkin selvinnyt.

Ongelmia tuottaa tekeminen, kun ei tunnu mihinkään jaksavansa keskittyä. Kaikki tekeminen kyllästyttää tai keskittymiskykyä ei ole ollenkaan.

Huomenna aattelin raahuatua pitkän tauon jälkeen salille, saa nähä mitä siitäkin tulee.... 

Tämän kirjoittaminenkin vaatii ponnisteluita, eikä ajatus oikein kulje. 

Viikonloppu oli hyvä, istuin iltaa äidin kanssa perjantaina ja lauantaina kävin yksissä juhlissa...

No mutta halusin vain tulla kertomaan että olen kotona ja kaikki hyvin valtakunnassa... 

Hyvää syksyn alkua. 

Nalle

osastolla

Päivystyksestä tulin sitten osastolle. Täällä vietän ainakin ensi viikkoon. Kotilomalla olin eilen syntymäpäiväni ja se oli aika raskasta. Aluksi oli ihan kivaa ja tykkäsin kunnes tuntui kuormitus tulevan ja ahdistus. Olo helpottui kun pääsi osastolle takaisin ja sai juteltua hoitajan kanssa. On tullut tehtyä turvasuunnitelma, en tiedä auttaako se mitään sillä samoja asioita käyny aina ennenkin.

Nyt otan rennosti ja levon kannalta, parantelen itseäni ja koitan löytää positiivisuutta. Vkonloppuna pääsen yön yli kotilomalle, pitäisi kuulema käydä salilla, katsoo nyt toteutuuko, sillä salikamathan on kotona ja en saa ajaa autoa osastojakson aikana.

Mulla aloitettiin masennuslääke, vielä en ole huomannut mitään, paitsi että vatsa on sekaisin, onneksi sen pitäisi mennä ohi parissa viikossa. Toki toinenkin haittavaikutus joka luulen et johtuu lääkkeestä on ruokahaluttomuus, no mut sen kanssa pärjään, syön mitä pystyn. 

Onneksi on ystävät ja ne käy tapaamassa täällä osastolla tai oikeastaan kahviossa. Tulee itekin aina lähdettyä hetkeksi pois osaston ovien sisäpuolelta. 

En oikeastaan oo keheenkään tutustunu täällä, mulla ei oo edes huonekaveria tällä hetkellä... Parempi niin, nukun niin levottomasti ja käppäilen välil huoneessa öisin... 

Mieliala on parempi nyt kuin tullessa mutta vielä on parannettavaa...

Kivaa päivää kaikille! 

Nalle

masennusta pukkaa

Hei pitkästä aikaa!

Vointi ollut kesän erittäin hyvä mielentilan kanssa. Kesä oli muutenkin hyvä. Tuli käytyä reissussa ja yhet festaritkin koettu. Mutta nyt lähellä synttäreitä eikö mun mieliala laskenu häränpyllyä ja olen osastolla. Itsetuhoset ajatukset ovat vahvasti läsnä. Tuntuu kuin ei olisi ulospäin pääsyä. 

En tiedä mikä oloni laukas, työt, syksy vai muuten vaan kuormitus kaikkeen. 

Eilen sairaanhoitajan kanssa juttelussa tuli että josko joku lapsuuden trauma puskisi läpi, en tiedä. Tällä kertaa sentään tunnistin oireeni ja hain apua. Onneksi ystävä oli tukemassa ja istui kanssani päivystyksessä, piti puoliani, samalla kuin yritin itsekin. 

Kauanko olen osastolla, en tiedä, en oikeastaan tiedä vielä mitään, maanantaina selvinnee enemmän. Ehkä lääkitystä rukataan, ehkä ei, mutta jotain tälle ololle on tehtävä. 

Voisin vaan maata ja märehtiä oloissani, mutta yritän olla muiden seurassa voimavarojeni mukaan.

Onneksi on tukiverkosto johon tukeutua, vaikken tahdokaan heitä aina vaivata omilla oloillani. 

Parempaa syksyn alkua kaikille. 

Nalle

missään onko järkeä?

Olen tässä miettinyt onko missään mitään järkeä. Vauhtia edelleen, muttei niin paljon kuin oli. Samalla päällä on vaikea masennus joka syöttää sun päähän itsetuhosia ajatuksia, miksi olla täällä kun mikään ei tunnu enää miltään. Lääkäri toteaa puhelimessa saat itse sanoa säädätkö lääkitystä vai mennäänkö näillä mitä nyt on. Samalla hän sanoo että tuntuu olevan sekamuotoinen.

Viime kuussa tuhlasin kaikki rahani. Tässä kuussa, viikko rahojen tulon jälkeen, sama juttu. En hallitae rahan käyttöäni, huonompi homma, laskut oon sentään maksanu, ettei sinänsä syytä huoleen. Ja kyllä, olen kaiken kertonut hoitotaholleni.

Sitten tämä pohjamudissa rypeminen. Olen hakenut 6 paikkaan töihin, mut ei oota vaan kuuluu, eli minusta ei ole mihinkään, ei edes töihin.... 

Lapset ovat niin itsenäisiä et tuntuu etteivät hekään tarvitse minua, olen turha. 

Kumpa saisin iloa jostakin, kun tuntuu että karaokekaan ei tuo sitä tunnetta enää, oikeastaan ei edes huvita laulaa, vaikka tavallaa sielu kaipaa taas laulamista sikana - ristiriitaista... 

Onhan se kiva olla puheliaampi, mutta kun päänsisäiset jutut on synkkiä juuri nyt. Pelkään että takerrun niihin ja romahdan..... Vaikka laulussakin sanotaan 🎶Hiljaa nyt mennään, mut henkiin sä jäät

Hullu sä et ole, mut juuri nyt on vaikeaa🎶

Enhän mä itelleni mitään uskaltaisi tehdä vaikka tarkat suunnitelmat onkin...

Mut minkäs sitä sairaudelleen voi, ei mitään muuta kuin elää sen kanssa..