Ajatukset ovat aika pirstaleena. En tiedä mitä ajatella mistäkin. Harhat ovat palanneet ja ne on aika ahdistavia. Välillä tuntuu etten tiedä mikä on todellisuutta ja mikä ei. Kuuloharhat eilen sai mut miettimään että kuulenko oikeasti mitä kuulen. Näköharhoja yritin huitoa käsillä että ne menisivät pois - huonolla menestyksellä.
Joskus tai aika usein viime aikoina on tuntunut että olen todella turha ihminen, jolla ei oikeasti ole mitään sanottavaa, eikä mitään mielipiteitä mihinkään. Tuntunut kuin minusta ei välitetä ja että minulla ei olisi mitään virkaa enää. Tiedän että olen tarpeellinen lapsilleni, mutta tunnen etten ole.
Minulla ei ole kotona omaa paikkaa - makaan vain sohvalla ja kuuntelen kun muut perheessä pelaavat. Olen kuin yksi seinistä. Em pysty mitenkään rauhoittumaan missään - nykyään kuuntelen äänikirjaa tai musiikkia että pääsisin edes jotenkin omaan kuplaani, vaikka ei se ole sama asia kuin olisi oma paikka jossa olla - kirjoitella esim kirjeitä ja kortteja sekä tätä blogia.
Tänään on ehkä taas huonompi päivä - ainakin siltä tuntuu. Masentaa ja mikään ei tunnu miltään.
Elämä vain tuntuu niin hankalalta ja vaikealta kaikkine ongelmineen. Välillä olen tai aika useinkin miettinyt että elämä haluaa rangaista mua. Miksi mun on täytynyt sairastua mielenterveysongelmiin - miksi juuri minä? En halunnut tätä, tuskin kukaan haluaa omia sairauksiaan.
Olen vain yksi turha ihminen maailmassa jonka ei tarvitsisi enää elää!
Nallukka
