osastolla jälleen

Piti kirjoittaa jo aiemmin jotain iloista, mutta aina ei elämä mee niin kuin suunnittelee.

Päätin tulla osastolle, kun väsyin, enkä oikein jaksa ja en tiedä syytä ololle. Tuntuu että kaikki vaan kasaantuu ja kaatuaa päälle. 

Tuntuu kuin elämässä ei olisi enää mitään annettavaa minulle, vaikka kuitenkin tiedän että mulla on ystäviä ja ihanat lapset. 

Yritän kovasti saada päälimmäisestä tunteesta kiinni, mutta tuntuu että tunteita on niin paljon päällekäin. Kuin en olisi tietoinen yhdestäkään tunteesta. 

Ahdistus ja pelko on suurimpana päällä ainakin, sillä pitäisi soittaa töihin sairausloman jatkumisesta. Pelkään menettäväni työni kun olen vielä koeajalla. Tiedän kyllä että oma terveys on tärkeä ja siitä on nyt huolehdittava.

Kyllähän mä hoitajana töitä saan, uskoisin. Olenhan mä jo miettinyt jos alkaisin tekemään keikkatyötä, mutta elääkö sillä ja miten - en tiedä.

Minulla oli äskettäin lääkäri ja osastojakso rulee kestämään sen pari viikkoa, en niin pitkää olisi halunnut ja sairausloman laittaa kk eteenpäin. Ymmärrän kyllä jakson pituuden kun lääkitystä muutetaan ja sitä pitää seurata ja valvotusti se onnistuu.

Mulla on vapaat kulut joten kävin kanttiinissa hakemassa kahviamaitoa. 

Ajatukset kiertää kehää... Kauheen ristiriitaiset tunteet, en tiedä mitä ajatella, ehkä ei kyllä tarvitsisikaan ajatella mitään. 

Päänsärkykin kalvaa otsassa, toiv ei mene migreeniksi, varmaan tää tilanne laukaissut. 

Ei kyllä tullut mieleen että syksy olisi tällaista aikaa itselle, sillä syksy on yksi lempi vuodenajoistani. Ehkä sairauteni ei vain ole balanssissa vielä. Kuulema vaikea määrittää kun mulla sekamuotoinen joka muuttuu impulsiivisesti laidasta laitaan. 

Ei kai mulla nyt tähän hätään muuta tule. 

Majakan myötä syksyä toivotan ❤️

Nalle