laulamisen ilo...?

Laulamisen ilo - missä se on? Käyn karaokessa, mutta jotain puuttuu, se jokin tunne, fiilis miksi laulan,kuin olisin sen kadottanut. Tuntuu kuin olisin kadottanut ilon laulaa, isän kuoleman myötä... 

Nyt monesti laulaessani on kurkkuuni ruvennut särkemään ja laulaminen on jäänyt siihen. 

Ensi viikolla alkais kuoro, mutten ole varma olenko valmis siihen...

Masennus painaa niin että voisin nukkua koko ajan, kun nukun en ajattele itsetuhosia ajatuksia, hereillä ollessa niitä tulee tasasin väliajoin silmien eteen kuin filmin pätkä... Joten mielelläni nukun... Hereillä ollessani en jaksa tehdä mitään, hyvä kun jaksan hoitaa lapset. 

Olen nyt saanut itseni pois kotoa, teki hyvää, mutta nyt oon todella väsynyt siitä kaikesta sosiaalisuudesta...

Tahtoisin van elämän ilon takaisin.

Nalle 

Jaloilla ponnistus

Olen hukassa, jossain maailman syövereissä, etsimässä itseäni ja valoa, pois pääsyä. Tunne etten riitä, että olen vajavainen, ettei kukaan välitä. Tunne kuin olisi turha eikä saisi olla oma itsensä.

Kuka sitten loppujen lopuksi edes olen? Miten voin olla oma itseni kun en tunnu tuntevani itseäni. Miten selviän tästä?

Olen 36vuotias nuori nainen. Sosiaalinen, kristitty, hiljainen. Olen pulskan pyöreä, vaalea, vihreä silmäinen. Olen äiti, hoitaja, ystävä.

Mulla on taas vaikea kausi menossa. Itsetuhosia ajatuksia päässä, niistä yritän päästä eroon. Masentaa. Haluisin kuolla pois ja samalla haluisin elää täysillä. Ristiriitaista. Onneksi huomenna on psyka. 

Olin tänään kohtaamispaikassa, se on sellainen uskonnollinen yhteisö jossa käyn. Sielä oli aiheena Te olette maailman valo. Mielenkiintoinen aihe. Lisää voi lukea raamatusta. Matt. 5:14...

Toivon että oloni paranesi ja pääsisisin töihin. Tää sairaslomakaan ole niin herkkua vaikka kyl rytmin saa joten kuten pidettyä...

Ainiin en kertonutkaan et aloitin lukionkin, en tiedä mikä päähän pistos se oli.... Toiv jaksan lukea aineet jotka kirjoitan...

Mulla ei tämän enempää tällä erään.

Nalle

korona

Niin se tauti iski itseeni. Kamala tauti ollutkin. Ensin tuntui perus flunssalta, kunnes se vahvistui vahvistumistaan ja päänsärky oli niin kova et piti päätä pidellä. Ekayö meni happea etsiskellen, päivystykseenkin soitin mutta eivät ota sisään koska korona. Samoin soitin seuraavana yönä päänsärystä, kun lääkkeet ei auta, mut ei apua. Sitten nousi kuume, onneks vain 38.3° eikä sen korkeemmalle. Nyt ollaan jo voiton puolella, taas normi flunssan oloinen olo ja lämpöä. Karanteeni loppuu huomenna, pakko soittaa lisää saikkua. Päänsärystä jos viel pääsis eroon. 

kuulumisia

 Mistähän sitä aloittaisi..

Jos siitä että nyt on paljon parempi fiilis kuin esim. pari viikkoa sitten. Lääkitystä muuttamalla saatiin masennus valahtamasta ihan alas ja olen saanut nukutuksikin hyvin nyt muutaman yön, ja mikä parasta en ole pariin päivään nukkunut päiväunia ollenkaan (ne kun tuppaa venymään tunnin sijasta kolmeen). Ihana tunne kun ei ole itsetuhoisia ajatuksia päässä jatkuvasti - tällä hetkellä ei ollenkaan.

Se mikä musta on aivan ihana asia...kun musta tuli täti reilu kolme viikkoa sitten, ihanalle pienelle pojalle...olen niin onnellinen ja iloinen ja kaikkea...päässyt nyt usein tuoksuttelee vauvaa...

Viikonloppu oli ihana...oltiin koko perhe...kyllä koko perhe kylpylässä...siellä syötiin ja lilluttiin kylpylässä minkä kerkesimme...kävimme keilaamassa...nautimme yhteisestä ajasta...se oli mukavaa... mikä parasta lapsetkaan ei tapelleet kertaakaan koko reissun aikana...tällaisia reissuja lisää...

Yritän jälleen kerran elämäntapamuutosta(ei mitään dieettiä). tällä kertaa toivon että se onnistuisi...toivon samalla että sen myötä saisin painoa putoamaan...täytyy vaan pitää pää mukana, jotta onnistuisin tai toivoa että pää pysyy mukana...mulla on tällä kertaa työterveydestä terveydenhoitaja tukena ja meillä sovittuna aikaa jolloin katsotaan miten lähtenyt käyntiin homma...aloitan(aloitin) pienentämällä ruokailuannoksia, lyhentämällä ateriavälejä...tavoite olisi myös saada jossain vaiheessa liikunta mukaan...haaveilen koripallosta...pitää katsoa milloin olisi jos alkaisi jälleen pelaamaan, onhan tässä jo pari kolme vuotta taukoa pidellytkin koripalloilusta...toinen mitä mietin, olisi kuntosalilla käynti, tykkäsin siitä silloin kun siellä kävin...pitäisi vaan varmaan varata sinne aika ja saada päivitetty ohjelma...harmi että pt:t on kalliita, muuten vois sellaisen itselle hommata...

Ensi viikolla pääsee töihinkin, sairausloma loppuu sunnuntaina...ja tiistaina pääsee taas "sorvin" ääreen... odotan jo että pääsee töihin, vaikka pelkäänkin etten jaksa...mutta ei pidä antaa pelolleen valtaa... ensi viikko on muutenkin silleen helppo kun on vain kolme työpäivää...

Ensi viikon viikonloppuna odottaa Himoksen reissu...Himos Metal Festivaleihin...sinne lähden bestien kanssa...harmi vaan ettei mulla ole mitään vaatteita oikein mitä pukisi...ehkei se haittaa...

Nyt mulla ei tule muuta oikein mieleen...tai mielessä olisi vaikka mitä mutta ulosanti ei oikein ota luonnistuakseen....joten moro...

Nalle

sosiaalinen kuormitus

Tuli käytyä ajelulla bestien kanssa. Piristi päivääni ja oloani kummasti.

Vietin aikaani toisen ystävän kanssa, sekin piristi. 

Kävin kolmannen kanssa neljättä katsomassa, piristi. 

Mutta nyt oon sosiaalisesta kanssakäymisestä niin väsynyt etten tiedä miten päin olisin. 

Kovasti mietin olenko työkykyinen. Torstaina pitäisi mennä töihin. Tavallaan oon valmis menemään töihin, mutta jaksanko kumminkaan viel kun väsyn kolmen päivän sosiaalisesta kanssakäymisestä ja työ on todella sosiaalista. Työssä asiakkaat vaistoavat tunnetilat herkästi.

Mitä teen, en tiedä, huomenna pitäisi ilmoittaa pomolle tai olisi hyvä ilmoittaa. Lääkäri mulla on torstaina.

Miten työkyky sitten mitataan? Jos masennustestin pisteillä, en päästäis itseäni töihin, mutten usko että se on se juttu. Mä en vain tiedä olenko työkykyinen, kuka sen sit tietää...en tiedä... 

romahdus vol. sata

Elämä tuntuu paskalta. En kestänyt olla töissä ja romahdin itkemään ihan hysteerisesti, lähdin kesken työpäivän pois.

En voi siis hyvin.

Hävettää kun ei jaksa, haukun itseäni kun voimat ei riitä. Eikä sille voi mitään. 

Tulee piikki et oon tiutiu kaikki on parasta ja sit taas tipahdan et paskaaks tässä. 

Sekaria ilmeisesti jälleen.

Sain onneks aikaistettua psykan aikaani, vaikken tiedä mitä se voi asialle tehdä. 

Masennus voittonen näyttäis taas olevan. Olis kiva ku olis syy mikä laukasee nää, kun ei näihin välttämättä ole syytä, ainakaan en keksi et mitään olisi tapahtunut..olisi helpompi hyväksyä ja käsitellä vaihtelut jos olis jokin syy... 

Tykkään työstäni ja olen onnellinen että olen löytänyt paikan jossa viihdyn. Toivon vaan että tämä sairaus ei nyt kuse tätä työtä.... 

Mikä tekee voinnista sitten vielä paskempaa... On se kun oma mies ei tue lainkaan, narisee kun oon sairauslomalla ja vittuilee asiasta. Mun kuulema pitäis jaksaa.. 

Mutta rehellisesti en voi tehdä töitä jos en itse voi hyvin. En voi antaa 💯 % itestäni jos käyn vajaalla.

Tällä hetkellä kärsin julmetusta päänsärystä. Onko se tää ilma vai laukesiko stressi omasta olosta. Ken tietää muttei kerro.. 

Ei mulla varmaan muuta tällä erää. 

Nalle

Kuinka voitkaan....?

Se tunne ku et oikeastaan tiedä miten voit.. Työt aloitettuani olen ollut pirteämpi, mutta mietin kovasti että oikeastaan olen aika väsynyt... Kuinka sitten jaksan, se onkin mielenkiintoinen kysymys. Toisaalta jaksan hyvin, jos en jopa erinomaisesti, mutta kun rupean miettimään laajemmin, voin aika huonosti.. Voimat alkaa olemaan finito, en meinaa jaksa nousta sängystä enää töihin.. Ja tosiaan oon uudessa työssäni ollut vasta kuukauden... Alanko taas olemaan loppuun palamassa..? Vai johtuuko kaikki tämä uudesta..? 

Mietin myös että olen oikeastaan ollut väsynyt jo ennen tätä uutta työtä... En ole oikeastaan voinut hyvin pitkään aikaan.. Ensin isän kuolema, äidin loukkaantuminen, työpaikan vaihdos... Kaikki kasaantunut yhteen nippuun ja en ole niitä päässyt/pystynyt käsittelemään...

Tykkään uudesta työstäni kyllä... Niin kuin oon kaikista töistäni tykännyt... Mutta mietin pitäiskö pyytää palkatonta lomaa tai jotain...

Millä lisätä omaa jaksamistaan..? Mielekästä tekemistä joo, mutta mikä on sellaista.. Sitä kun en tiedä ja kukaan ei mun puolesta sitä voi tietää.. Laulaminenkaan ei tuo enää sellaista jesh, wuhuu fiilistä, mitä se ennen on tuonut... Kakkuihin en jaksa keskittyä - vaadin liikaa itseltäni kun teen niitä...

Yritin tässä katsoa netflixiä, selasin, selasin ja selasin, ilman et jaksoin keskittyä mihinkään... Sama toistuu äänikirjojen kanssa... Olen jotenkin tuuliajolla päänsisältäni, etten voi/jaksa/kykene keskittymään mihinkään...

Väsyn pienestäkin, oikeastaan jaksan kotona olla hereillä pari tuntia ja sit oon valmis nukkumaan takaisin vaikka olisin nukkunut kuinka hyvin yön... Työpäiväni jaksan hyvin, mutta sen jälkeen tulee armoton väsymys ja poikki olo kuin ois antanut itestään kaiken javähän enemmän... Kyllä huomaan että työpäiväni aikanakin olen ihan tööt mut peitän sen sosiaalisuudellani...

Mielenmaisema on kuin kumisaapas - varsi ammentaa sisäänsä kaiken ja jaksaa. Sitten olen minä se kengän pohja joka hukkuu sen kaiken alle...