rukouksen voima

Olin leirillä lasten kanssa, aiheena oli Rukouksen voima. 

Leiri oli todella antoisa ja antoi paljon, vaikka leiri meni omalta osalta joka tilanteessa itkuksi.

Sen mitä opin rukoilemisesta on et pitää olla itselleen armollinen, eikä pidä vaatia liikoja, pienikin riittää. 

Rukous olisi hyvä ottaa jokaipäiväiseen elämään, vaikka aamuun tai iltaan.

Sen voin myöntää että itse olen huono rukoilemaan, en ole koskaan saanut siitä itselleni tapaa. Tykkään paljon kuuntelevasta rukouksesta. Eli siinä ollaan kolmen neljän hengen ryhmässä ja rukoillaan yhden puolesta kerrallaan. Ollaan rukouksen jälkeen hetki hiljaa ja sen jälkeen kerrotaan mitä tuli mieleen rukoiltavasta, lopuksi siunataan Herran Siunauksella.

Eilen oli isänpäivä. Itselleni todella raskas päivä. Ensimmäinen isänpäivä ilman isää. On tullut jonkin verran itkettyä viime aikoina.

Kotona ei tule itkettyä kun miehen mielestä se on heikkoutta. Musta itsestäni tunteiden näyttäminen on taas vahvuutta. 

Tällä viikolla palaan töihinkin... 50% työajalla. Toivottavasti jaksan. Odotan innolla, toivon että pääsen hyvin kiinni töihin, eikä tulis kauheeta alku kankeutta. 

Tällä hetkellä ongelma on käveleminen ja jalkojen päällä oleminen, käy oikealle lonkkaan, alaselkään niin että puutuu koko lonkka ja tulee paineen tunnetta sekä jännää painemaista kipua kuin kuumenis ja turpois. Jalka on kuin painava puupökkelö. Maatessa kihelmöi kuin alkaisi puutumaan. 

Ei mulla muuta tällä erää. 

Nalle

hmm

Syksy, mikä ihana syy polttaa kynttilöitä, tosin ei meillä, kuva otettu vieraissa. 

Semmoi aikakausi etten jaksa ensim yhtään mitään, nukun vaan, hyvä ku syön edes. Sit tulee puusti et vois tehä kaikkee ja enemmänkin, mieli on kirkas kuin aurinko. Eiköhän kesken kaiken taas pudota alas.... Tätä on jatkunut nyt jonkin aikaa... Aika väsyttävää... 

Ihana asia on kun siskon koira on hoijos, niin tulee käytyy ulkona pakostikin, satoi tai ei. Koira seuraa mua joka paikkaan. 

Kävin tänään myös lenkkiraamiksessa, oli mukavaa. 

Nyt on ilta tai oikeastaan jo yö. Pitäis nukkua mut uni ei tuu. Unilääkettä ei enää voi ottaa.... Tekis mieli siivota, touhuta, tehdä kaikkea. Väsytä ei lainkaan. Pitäiskö kokeilla monta päivää jaksaa valvoa samoilla silmillä...? 

Olo on ollu kyl viime aikoina parempi, ehkä tosin vain kuvittelen niin, kun nyt tätä tekstiä kirjoittaessa huomaan ettei oikeastaan niin ole. 

Torstaina on psykiatri, pitää kai sille kertoa missä mennään, asioiden oikeilla nimillä. Tosin riippuu oonko silloin taas masennuksen puolella ja en puhu kuin pakolliset... Tää tittidii olo sais olla psykan aikaan... 

En osaa kuin sängys väkisin makaa ettei lähe laukalle. 

Nalle

ikävä ja ystävyys

Ikävä on vahva sana. Se merkitsee hyvin paljon ja sisältää paljon tunnetta. 

Ikävä, jota itsekin koen päivittäin. Ikävä on saanut itselleni uuden merkityksen kun isäni nukkui pois. 

Samalla kun koen ikävää isääni kohtaan, tunnen seesteistä ja rauhaa. Ikäväni isääni kohtaan on oikeastaan muuttunut kaipaukseksi. 

Päivittäisessä elämässä ikävä on läsnä ja myös tunne joka kohdistuu johonkin elävään henkilöön. Itsellänikin on tällainen henkilö jota ikävöin koko sydämestäni, harmi että tältä henkilöltä vastakaikua ei tipu. 

Ystävyys, joskus mietin mitä se edes on. Onko se jotain mikä vaan on vai jotain mitä voi kasvattaa. Mene ja tiedä. 

Ystävyys on myös aika iso asia, se sisältää paljon asioita ja ystävyys on kuin tynnyri jonne mahtuu loputtomasti vettä, mutta ystävyys ei riitä yksinään, sitä pitää myös hoitaa, antaa aikaa ja luottamusta. Säröt pitää heti korjata, ei antaa kasvaa suuriksi.

Se miksi kirjoitin noista. En edes tiedä miksi. Ikävä on ja kova. Ystäviäkin löytyy muutama.

Olkaa rauhassa ja rakastakaa toisianne. 

Nalle

ystävyys voimaannuttaa

Mulla oli oikein mukava viikonloppu ystävien kanssa. Oltiin ystävän mökillä. Saunottiin ja syötiin hyvin. Pitkästä aikaa tuntui hyvältä. Tuntui siltä kuin näin kuuluis tuntuakin. Ei mitään pahaa ajatusta itseni kanssa.

Käytiin Valojen kaupungissa, tapahtumassa Jyväskylässä. Siellä oli upeita valotaideteoksia, jotenkin kaivannut kulttuuria, ei vaan tuu harrastettua yksin.

Tottakai tähän kaikkeen kuuluu sitten se toinenkin puoli, kuinka väsyin reissusta, nukuin kotiin päästyäni tunteroisen. Olo on kuitenkin reissun jälkeen aika levollinen, mutta sosiaalisesti uupuminen. Joten näin kotona onkin ihana kun saa olla omassa rauhassa.

Kiitos ystävistä! 

kadonnut

Makaan sängyllä ja mietin tällaistako elämää tahdon oikeesti elää, elämää jolla ei tunnu olevan tarkoitusta - elämää jossa ei jaksa mitään.

En tarkoita että kuolla pitäis, vaikka sekin usein mielessäni on käynytkin, vaan mitä muuttais elämässä, jotta se olis mielekästä elää. 

Mutta mitä sitten muuttaisi, kun ihmistä ei voi muuttaa kuin vain itseään.

Usein oon miettiny että lähtisin ja rakentaisin elämän yksin miekekkääksi, mut ei se ole mikään ratkaisu kumminkaan.

Onko mulla unelmia ja haaveita? On toki.

Pitäis varmaan yrittää niihin kurottaa, ehkä sitten elämäkin muuttuisi, mutta kun mun unelmat on sellasia joista en tiedä tekeekö ne elämästä parempaa. 

Usein mietin myös miksi minusta, joka oli ennen puhelias, tuli tällainen hiljainen, minä jolla oli vahvat mielipiteet, on kadottanut ne. Minne olen kadottanut sen itseni joka voimaantui ihmisistä, itseni joka oli vahva.

Itseäni olen yrittänyt etsiä, mutta se on kadonnut jonnekin. 

Aamu toi, ilta vei

 

Aamu toi, ilta vei - Jamppa Tuominen

Tätä kappaletta on tullut nyt usein kuunneltua. Isäni tulee vahvasti mieleen, hän lauloi tätä karaokessa. Ikävä on kova, enkä oikein tiedä miten käsittelisin asiaa - muuten kuin kuuntelemalla kappaleita jotka tuovat mieleen. En paljoa puhu ja näytä ikävääni, moni voi jopa luulla etten edes välitä - en vain ole osannut itkeä, kyllä se vielä joskus tulee - se on varma. 

Olen ollut nyt sairauslomalla - oma jaksaminen on ihan olematon. Voimaton olo. Pää lyö tyhjää, eikä oikein jaksa ajatella mitään - tuntuu kuin pää olisi tuuliajolla. Ei jaksa tehdä edes arkisia asioita - hyvä kun tulee huolehdittua itsestään. Tuntuu kuin elämällä ei olisi enää mitään annettavaa - kuin olisin vain turha kapistus täällä.

Kävin eilen illalla kohtaamispaikassa jälleen - nautin täysin siemauksin. Siellä oli esiintymässä M18-ryhmä - jotka musiikin, tanssin ja median avulla julistaa evankeliumia. Tavoittava M18-ryhmä toimii yhteistyössä Kroatian evankelisen kirkon kanssa. Nimi M18 tulee Matteuksen evankeliumin 18. luvun paimenvertauksesta, ja myös M18-työn tarkoituksena on löytää kadonnut lammas. Työ tavoittaa erityisesti lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään tanssin, musiikin ja median välityksellä. M18-työ tukee kirkon perustyötä tuomalla uusia ihmisiä seurakuntaan ja antamalla kirkolle myönteistä näkyvyyttä.

Olen ruvennut miettimään onko työ mulle liian rankkaa, työ mitä tällä hetkellä teen tai ylipäätänsä hoitajan työ, mutta mitä tekisin - psyk.hoitajakin kysyi oonko ajatellut toista alaa - en tiedä, kun en tiedä mitä tekisin...jokin tietokoneala voisi olla sellainen missä voisin viihtyä -vai viihtyisinkö, en tiedä.

Psyk.hoitajalla tuli juteltua muutenkin kaiken näköistä - tuo hoitaja osaa kysellä just ne oikeat asiat... tuli huomattua itsestään myös mitä jo alussa kirjoitin että en muista/jaksa huolehtia itsestäni...Se on jo saavutus että saan itseni suihkuun - eikä sekään tapahdu kovin usein...saavutus sinänsä että pääsen aamuisin edes sängystä ylös - mutta se tapahtuu vain siksi että halua katsoa että lapset pääsevät/lähtevät kouluun - tämän jälkeen syön aamupalan ja käyn todennäköisesti nukkumaan takaisin - voisin siis nukkua koko ajan. 

Hoitaja kysyi mikä tällä hetkellä on hyvin elämässäni...mulla löi pää vaan tyhjää...siis oikeasti TYHJÄÄ! Sanoin sitten että talous ja lasten ja mun välinen suhde...kyllä mun elämässä ihan varmasti on jotain muutakin asioita hyvin...ihan varmasti...

Rupesin sitten miettimään että parisuhde tavallaan on hyvin - mutta jokin hiertää ja en koe että parisuhteeni oisi tällä hetkellä vakaalla pohjalla - mikä sitten mättää - en ole vielä sitä selvittänyt...

Ei mulla varmaan nyt tämän enempää ole mielen päällä.

Nalle

laulamisen ilo...?

Laulamisen ilo - missä se on? Käyn karaokessa, mutta jotain puuttuu, se jokin tunne, fiilis miksi laulan,kuin olisin sen kadottanut. Tuntuu kuin olisin kadottanut ilon laulaa, isän kuoleman myötä... 

Nyt monesti laulaessani on kurkkuuni ruvennut särkemään ja laulaminen on jäänyt siihen. 

Ensi viikolla alkais kuoro, mutten ole varma olenko valmis siihen...

Masennus painaa niin että voisin nukkua koko ajan, kun nukun en ajattele itsetuhosia ajatuksia, hereillä ollessa niitä tulee tasasin väliajoin silmien eteen kuin filmin pätkä... Joten mielelläni nukun... Hereillä ollessani en jaksa tehdä mitään, hyvä kun jaksan hoitaa lapset. 

Olen nyt saanut itseni pois kotoa, teki hyvää, mutta nyt oon todella väsynyt siitä kaikesta sosiaalisuudesta...

Tahtoisin van elämän ilon takaisin.

Nalle