jotain

Kysymyksiä kysymysten perään...lisää kysymyksiä...mitä mulla on antaa...ei mitään...mulla ei oo vastauksia niihin kysymyksiin, ei vastauksia vastausten perään...en vain tiedä mitä vastata...

Joulu meni rauhaisissa tunnelmissa, sai syödä paljon, avata lahjoja, olla tärkeiden ihmisten ympäröimänä...ei riitoja ei mitään eripuraa, edes lapsien osalta...parasta kumminkin oli mielestäni se yhteinen tekeminen jota meillä oli jouluna...lautapelit, tv:n tuijottelu, oleskelu.

Sitten tulee välipäivät jotka ovat mielestäni niin turhia...omasta puolestani olen vain jo niin väsynyt, jotten jaksa olla iloinen ollenkaan, jotenkin joulun pyhät vei mehut ihan kokonaan, vaikka niistä nautinkin täysin rinnoin... 

Huomenna olisi uudenvuodenaatto...jei, näettekö kuinka innoissani olen tästä asiasta...vuosi vaihtuu ja ylihuomenna onkin jo vuosi 2023, ei uskoisi - mihin tää aika oikein on mennyt...en ajatellut ostaa raketteja lainkaan...vaikka lapset niitä varmasti toivoisivatkin...

Vuosi 2022 - on ollut ihme että olen pysynyt samassa työpaikassa huhtikuun lopusta asti, toki olen ollut aika paljon sairauslomalla - ei hyvä kylläkään, mutta mitä sitä omalle ololleen voi - ei mitään... Rehellisesti en oikein muista vuodesta mitään...nyt kun ihan muistelemalla yritän...ehkei mun ole tarviskaan muistaa mitään...välillä harmittaa itseäni kun en muista asioita...edes valokuvat ei saa muistoja esille...

eroa

Se kun tunteet katoaa on aivan kauheaa. Välität vielä toisesta muttet vaan rakasta enää, et niin kuin parisuhteessa kuuluisi.

Enää ei ole vaihtoehtoja, vaan nyt on enää ratkaisuja. Niitä on tullut tehtyä, vaikka ajattelin että se on helppoa, kuvittelin väärin, tää on helvetin vaikeaa ja sattuu niin vietävästi. 

Mä oon surun murtama,

 kyynelten kastelema,

 tuskan turmelema.

Mutta oon vahva ja kestän kaiken.

Kyllä tästä päättelette oikein että yksi ajan jakso mun elämässä päättyy. 

Tulee olemaan vaikeaa, sillä miten selittää lapsille asia. 

Välillä meinaan et perutaan kaikki, esitetään kunnes lapset täysikäsii ja sit erilleen, mut en mä voi elää parisuhteessa jossa en itse rakasta enää, en halua sitä pahaa toiselle kun en voi antaa vastarakkautta. 

Täl hetkel tuska viiltää rintaa ja oon ihan rikki. Ehkä mä eheydyn viel. Saatan toki tarvita siihen ystävien ja mahdollisesti ammattiauttajan apua.

Itkettää joka asia, millähän verukkeellaa hakis saikkua. En nuku... Miten jaksan töissä,jos en nuku. En mitenkään. 

Nalle 

rukouksen voima

Olin leirillä lasten kanssa, aiheena oli Rukouksen voima. 

Leiri oli todella antoisa ja antoi paljon, vaikka leiri meni omalta osalta joka tilanteessa itkuksi.

Sen mitä opin rukoilemisesta on et pitää olla itselleen armollinen, eikä pidä vaatia liikoja, pienikin riittää. 

Rukous olisi hyvä ottaa jokaipäiväiseen elämään, vaikka aamuun tai iltaan.

Sen voin myöntää että itse olen huono rukoilemaan, en ole koskaan saanut siitä itselleni tapaa. Tykkään paljon kuuntelevasta rukouksesta. Eli siinä ollaan kolmen neljän hengen ryhmässä ja rukoillaan yhden puolesta kerrallaan. Ollaan rukouksen jälkeen hetki hiljaa ja sen jälkeen kerrotaan mitä tuli mieleen rukoiltavasta, lopuksi siunataan Herran Siunauksella.

Eilen oli isänpäivä. Itselleni todella raskas päivä. Ensimmäinen isänpäivä ilman isää. On tullut jonkin verran itkettyä viime aikoina.

Kotona ei tule itkettyä kun miehen mielestä se on heikkoutta. Musta itsestäni tunteiden näyttäminen on taas vahvuutta. 

Tällä viikolla palaan töihinkin... 50% työajalla. Toivottavasti jaksan. Odotan innolla, toivon että pääsen hyvin kiinni töihin, eikä tulis kauheeta alku kankeutta. 

Tällä hetkellä ongelma on käveleminen ja jalkojen päällä oleminen, käy oikealle lonkkaan, alaselkään niin että puutuu koko lonkka ja tulee paineen tunnetta sekä jännää painemaista kipua kuin kuumenis ja turpois. Jalka on kuin painava puupökkelö. Maatessa kihelmöi kuin alkaisi puutumaan. 

Ei mulla muuta tällä erää. 

Nalle

hmm

Syksy, mikä ihana syy polttaa kynttilöitä, tosin ei meillä, kuva otettu vieraissa. 

Semmoi aikakausi etten jaksa ensim yhtään mitään, nukun vaan, hyvä ku syön edes. Sit tulee puusti et vois tehä kaikkee ja enemmänkin, mieli on kirkas kuin aurinko. Eiköhän kesken kaiken taas pudota alas.... Tätä on jatkunut nyt jonkin aikaa... Aika väsyttävää... 

Ihana asia on kun siskon koira on hoijos, niin tulee käytyy ulkona pakostikin, satoi tai ei. Koira seuraa mua joka paikkaan. 

Kävin tänään myös lenkkiraamiksessa, oli mukavaa. 

Nyt on ilta tai oikeastaan jo yö. Pitäis nukkua mut uni ei tuu. Unilääkettä ei enää voi ottaa.... Tekis mieli siivota, touhuta, tehdä kaikkea. Väsytä ei lainkaan. Pitäiskö kokeilla monta päivää jaksaa valvoa samoilla silmillä...? 

Olo on ollu kyl viime aikoina parempi, ehkä tosin vain kuvittelen niin, kun nyt tätä tekstiä kirjoittaessa huomaan ettei oikeastaan niin ole. 

Torstaina on psykiatri, pitää kai sille kertoa missä mennään, asioiden oikeilla nimillä. Tosin riippuu oonko silloin taas masennuksen puolella ja en puhu kuin pakolliset... Tää tittidii olo sais olla psykan aikaan... 

En osaa kuin sängys väkisin makaa ettei lähe laukalle. 

Nalle

ikävä ja ystävyys

Ikävä on vahva sana. Se merkitsee hyvin paljon ja sisältää paljon tunnetta. 

Ikävä, jota itsekin koen päivittäin. Ikävä on saanut itselleni uuden merkityksen kun isäni nukkui pois. 

Samalla kun koen ikävää isääni kohtaan, tunnen seesteistä ja rauhaa. Ikäväni isääni kohtaan on oikeastaan muuttunut kaipaukseksi. 

Päivittäisessä elämässä ikävä on läsnä ja myös tunne joka kohdistuu johonkin elävään henkilöön. Itsellänikin on tällainen henkilö jota ikävöin koko sydämestäni, harmi että tältä henkilöltä vastakaikua ei tipu. 

Ystävyys, joskus mietin mitä se edes on. Onko se jotain mikä vaan on vai jotain mitä voi kasvattaa. Mene ja tiedä. 

Ystävyys on myös aika iso asia, se sisältää paljon asioita ja ystävyys on kuin tynnyri jonne mahtuu loputtomasti vettä, mutta ystävyys ei riitä yksinään, sitä pitää myös hoitaa, antaa aikaa ja luottamusta. Säröt pitää heti korjata, ei antaa kasvaa suuriksi.

Se miksi kirjoitin noista. En edes tiedä miksi. Ikävä on ja kova. Ystäviäkin löytyy muutama.

Olkaa rauhassa ja rakastakaa toisianne. 

Nalle

ystävyys voimaannuttaa

Mulla oli oikein mukava viikonloppu ystävien kanssa. Oltiin ystävän mökillä. Saunottiin ja syötiin hyvin. Pitkästä aikaa tuntui hyvältä. Tuntui siltä kuin näin kuuluis tuntuakin. Ei mitään pahaa ajatusta itseni kanssa.

Käytiin Valojen kaupungissa, tapahtumassa Jyväskylässä. Siellä oli upeita valotaideteoksia, jotenkin kaivannut kulttuuria, ei vaan tuu harrastettua yksin.

Tottakai tähän kaikkeen kuuluu sitten se toinenkin puoli, kuinka väsyin reissusta, nukuin kotiin päästyäni tunteroisen. Olo on kuitenkin reissun jälkeen aika levollinen, mutta sosiaalisesti uupuminen. Joten näin kotona onkin ihana kun saa olla omassa rauhassa.

Kiitos ystävistä! 

kadonnut

Makaan sängyllä ja mietin tällaistako elämää tahdon oikeesti elää, elämää jolla ei tunnu olevan tarkoitusta - elämää jossa ei jaksa mitään.

En tarkoita että kuolla pitäis, vaikka sekin usein mielessäni on käynytkin, vaan mitä muuttais elämässä, jotta se olis mielekästä elää. 

Mutta mitä sitten muuttaisi, kun ihmistä ei voi muuttaa kuin vain itseään.

Usein oon miettiny että lähtisin ja rakentaisin elämän yksin miekekkääksi, mut ei se ole mikään ratkaisu kumminkaan.

Onko mulla unelmia ja haaveita? On toki.

Pitäis varmaan yrittää niihin kurottaa, ehkä sitten elämäkin muuttuisi, mutta kun mun unelmat on sellasia joista en tiedä tekeekö ne elämästä parempaa. 

Usein mietin myös miksi minusta, joka oli ennen puhelias, tuli tällainen hiljainen, minä jolla oli vahvat mielipiteet, on kadottanut ne. Minne olen kadottanut sen itseni joka voimaantui ihmisistä, itseni joka oli vahva.

Itseäni olen yrittänyt etsiä, mutta se on kadonnut jonnekin.