torstai 30. huhtikuuta 2020

on siis kevät....


Se on kevät niin kuin varmaan moni onkin huomannut.
Kävimme poikain kanssa liikkatunnilla kävelemässä ja otimme ihania kuvia.
Itse rakastan kevättä ehkä kaikkein eniten vuoden ajoista. Kun näkee luonnon heräämisen. Tulee silmuja, aurinko paistaa, rupeaa kukat tulemaan maan alta. Se sateen tuoksu joka tulee. Iltojen valoistuminen - siis ihan kaikki. Ennen kaikkea tää VALO mikä tulee...

Siitä tuntee myös kevään kun tulee Vappu ja ilmapallot... tai no meillä Sima ja munkit...Siman lisäksi tein myös kotikaljaa, ihan ekaa kertaa - ei uskoisi, mutta PeikkoPoika tykkää siitä, vaikka kuulema ei yhtä hyvää kuin Mummelin.
Tein tosiaan elämäni ensimmäiset munkit, hiukan pelotti paistaa niitä mutta muuten ihan jees ja oli kiva tehdä..en tehnyt kuin ihan pienen taikinan, sillä en tiennyt kuinka onnistun. Ja todellakin teen uudelleen.



Tätä vappua ei nyt hirmuisemmin juhlita. Itselläni odottaa kolme iltavuoroa vkonloppuna.

Odotan niin töihin pääsyä - se on kuin lomaa, saa ajatukset muualle tästä kaikesta mitä on, sillä tuntuu kuin tää vaan ei enää toimi - ei niin ku mikään, missään...Töissä saan ajatukseni ihan muualle..

Minulla oli pitkä ylävoittoinen kausi ja nyt ikäväkseni, on matalapainetta, enkä tiedä kuinka mä sen kanssa tulen pärjäämään kun on kaikkea päässä liikkumassa tai miten mä käsittelen kaiken tän...
Tuntuu kuin olisin umpikujassa...


Ensin Röllin diagnoosi, sitten oma diagnoosi
ja kaiken päälle vielä kaikki muu - tuntuu kuin olisin
pohjattomassa kuilussa, josta kiipeäminen on äärettömän hankalaa...
En tiedä kuinka sieltä pääsis ylös päin...toivon että ystävät saavat minut piristymään ja eniten toivon että tämä ei vaikuta töihin - tämä matalapaine...

Onneks edes selän kanssa menee jo paremmin - kipu lääkkeet auttaa..hyvä niin, ei ole koko ajan kauheita kipuja ja pystyy tehdäkin asioita ilman että jokainen askel ja kääntyminen sattuu - toki niitäkin hetkiä on jonkun verran edelleen
- enkä uskokaan että kipua koskaan saadaan täysin hallintaan.

Välillä on olo että jättäisin KAIKKI lääkkeet vaan pois - olenhan ennenkin pärjännyt ilman mitään lääkkeitä, miksi en nytkin pärjäisi - mutta toisaalta, niistä on ollut itselleni todella paljon hyötyäkin..

Ei kai tässä nyt mitään muuta tule mieleen...muuta kuin että kyllä täs pärjää ku antaa kaiken tulla ulos mitä mielessä on...

Oikein ihanaa kevään aikaa ihan kaikille, Nalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

lunta tupaan

Mistähän aloittais...vaikka siitä et sain sen työn jota hain... Jeee... Tulee viikkoihin tekemistä...nyt toivon että vaan jaksan, onneksi se...