Asioita äidistä, hänen voimistaan ja romahtamisestaan, siitä kun hän ei enää pystynytkään olemaan se vahva ja kaikkea kannatteleva ihminen - se joka tukee ja ymmärtää muita. Äiti jolla on adhd ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Tämä on kappale joka puhuttelee mua aina. Se on kappale joka kertoo omasta olostani...kertoo kuinka kaikki voi romahtaa, mutta silti kuitenkin vielä noustaan ylös..ei ehkä yksin...vaan jonkun avulla, mutta noustaan...
Elefantin paino - on kuin masennus jota kukaan ei näe....eikä kukaan tunnu ymmärtävän, joudut yksin tarpomaan, kunnes jonain päivänä se elefantti saa siivet selkäänsä ja lentää pois päältä ja näet taas päivänvaloa, valoa jota kohti kurkoittaa - ja todeta vielä se helpottaa....huomaat et ne ystävät onkin olleet koko ajan siinä sun kanssa, muttet ole vain huomannut heitä painon alta....
Itse ollut nyt masennuksen otteessa parisen viikkoa...en tiedä kauanko jaksan tätä...oli niin kiva kun oli tasaista...tuntuu että se elefantti on nyt tallomassa mua kuoppaan - vaikka yritän kovasti estää ja päästä nousemaan sieltä pois...onneksi on ystäviä jotka auttaa ja yrittää piristää niin ei ihan pääse vajoamaan alas...
Eilen ei koristeltu pipareita niin kuin piti...en vaan ollut kotona...tänään se on toteutettava...
Tarkoituksena olisi varastosta kaivaa joulutavaratkin valmiiksii - jos vaikka sais vähän jouluverhoa laitettua ja joulun tunnelmaa luotua...jos se joulumieli sieltä taas nousisi...
joululauluja oon yrittänyt kuunnella, mutta välillä tuntuu että nekin ovat ihan plääh...
minä joka olen jouluihminen - ei vaan tiedä mistä enää löytäis sen joulumielen...
yleensä oon suunnitellut joulun jo valmiiksi kunnolla - mitä, milloin, missä ajassa...
meinasin etten leivo mitään joulupöytään mutta eräässä wa ryhmässä ystävä laittoi erään ohjeen jota voisi kokeilla - se oli jätti joulutorttu tai joku semmoinen.. laitan sen ohjeen tähän...
Oma masennushan ei tietysti auta joulumielen etsinnässä...onneksi se on vain este - jonka voi vielä voittaa.. kunhan löydän keinot sen voittamiseksi...
Elämässä on niin paljon kaikkea tällä hetkellä etten tiedä oikein mistä aloittaisin kirjoittamisen ja kertomisen...
Nyt olen ollut henkilökohtaisena avustajana pari kuukautta - työ tuntuu hyvältä ja pidän siitä - ei ole niin rankkaa kuin hoitolaitoksissa oleva työ - mutta tämäkin uuvuttaa, nimittäin mieltä - henkisesti on raskasta tai sitten en vain ole oikeasti työkuntoinen...
Mulla oli tuossa tasainen jakso joka kesti hetken...ehkä kuukauden puoltoista...
sitten muutettiin lääkitystä ja olo nousi ylävoittoseksi - olihan se kivaa, mitä nyt rahaa tuli taas tuhlattua mitä oli ja jakso vaikka mitä ja kaikki oli kivaa...
kunnes lääkitystä rukattiin uudelleen ja nyt on ollut muutaman päivän niin maani myyty olo ettei tosikaan - kuin ois viety matto pois jalkojen alta...Olo on kuin vois vaan maata sängyn pohjalla - hautautua peiton alle - kadota vaan...jotenkin olen vaan taas pohjalla - tuntuu kuin millään ei ole väliä - ihme että jaksan edes kirjoittaa tätä...
Tätä kirjoittaessa mulla myös pyörii päässä paljon oma parisuhde - avioliitto - joka tuntuu kadonneelta - onko sellaista edes enää - mitä tehdä, kuinka tästä selviän - onko tämä vain vaihe joka pitää mennä yli - vaihe jota on kestänyt jo pari vuotta eteen päin tällaisessa olossa...Olenko sinnitellyt tarpeeksi jo tässä - pitäisikö se jaksaa lasten tähden vielä...Onko omalla onnellisuudella väliä? On toki - mutta kuinka sen määrittelisi - milloin on onnellinen...
"Joka kuuseen kurkottaa, voi kaiken saavuttaa." - Laulaa Mikko Harju laulussaan.
Joulukin on tulossa, mut joulumieli puuttuu - oon jouluihminen, mutten tiedä missä tänä vuonna mun joulumieleni on...onko kukaan nähnyt? Lasten vuoksi pitäis saada joulu rakennettua...
kai se pitäis vaan kaivaa joulukamat varastosta ja laittaa joulua - niin se joulumielikin tulee - tänään ainakin ollaan koristelemassa pipareita... jotka itsenäisyyspäivänä leivottiin..
Nyt olen tullut tulokseen että on uusien tuulien aika (taas - voisi joku sanoa)... Päätin ottaa haasteen vastaan jonka sain ystävältä...ruveta jälleen henkilökohtaiseksi avustajaksi...tiedän että tulen tykkäämään työstä - sillä rakastin tehdä sitä silloin kun olin 12vuotta avustajana...kun lopetin avustajana hommat olen vain etsinyt itseäni ja sitä mitä haluaisin tehdä...luulen että nyt on aika sulkea ympyrä ja ruveta uudelleen henkilökohtaiseksi avustajaksi - ja toivoa että kokee sen olevan juuri sitä mitä oli kaivannutkin...
Mitä sitten täytyy tehdä....irtisanoa itsensä...ai että vihaan sitä hommaa...syytähän mun ei tarvitse sanoa...mutta se tuntuu silti todella kurjalta kertoa että anteeksi en jatka tässä työssä enää...
Millainen fiilis mulla muuten sitten on....aika väsynyt - mutta helpottunut...kuin olisi tehnyt jotain mikä on oikein...huojentunut...Oma olo on tällä hetkellä aika ylävoittonen - ihmettelen jopa miksi...olen ollut nyt reilu viikon masennuksen puolella mutta juuri tänään olo on kuin en ois ikinä masennusta nähnytkään.... onkohan itsellä siis sekamuotoinen menossa....vai ihan normaali olotila....
Eipä itellä ole sen kummepaa tapahtunut...toista viikkoa saikulla työstäni - voimattomuuden ja väsymyksen vuoksi...jotka ei tietääkseni johdu työstä vaan ihan henkilökohtaisista asioista...mutta kun tarkemmin mietin taitaa työtkin olla osa syy jaksamiseeni...
Nyt on mennyt kuukaus siitä kun sain uutisen tietää ja kohtasin kriisin elämässä. Olen tässä välissä pystynyt olemaan töissäkin, kunnes kuulin lisää uutisia ja lamaannuin täysin ja työn teosta ei tule mitään. Haluasin kyllä olla töissä ja tehdä töitä, mutta olla perässä vedettävä ja se että ajatukset on muussa kuin työssä ei ole työn kannalta edukasta...haluaisin kumminkin olla satasella läsnä työssä...
Sitten mietin paljon onko mulla lupa olla sairauslomalla kun en ole ulospäin kovin sen oloinen että tarvisin sairauslomaa....onko mulla lupa olla voimaton....tiedän että olen jälleen taas masentunut - tunnistan sen itsestäni - pitäisi saada oma mieli taas kohoamaan... yritän vain kovasti olla vanha ja suorittaa - pinnistellä koko ajan oloa että kaikki on hyvin...
Tuomas Kauhanen - OK
Mistä tunnistaa sitten masennuksen....olen allapäin, nukkuisin vain ja ei huvittaisi tehdä yhtään mitään...arjen askareet meinaa jäädä tai jääkin - nekin teen pakolla, kuten äsken ruoan - sillä onhan se lapsille ruokaa oltava...
Olen myös miettinyt onko tuo työ minua varten - siis tykkään työstä ja työyhteisö on mitä mainioin, mutta usein tuntuu että kuin en kuuluisi sinne ihan kuin jotain puuttuisi...mutten tiedä jaksanko taas hakuprosesseja...toisaalta sain erään mielenkiintoisen työtarjouksen josta varmasti tykkäisin - mutta haluanko hypätä taas uuteen ja mitä se tekee mun voinnille, joka ei tällä hetkellä ole mikään maailman paras...
Jos ihan rehellisiä ollaan, voisin luovutaa kokonaan työnteon suhteen ja olla tekemättä mitään - joka ei tietenkään ole vaihtoehto...sillä haluan jotain tehdä kumminkin.. ois ihana saada itsensä sellaiseen kuntoon että jaksaa tehdä töitä koko ajan...sellaiseen missä jaksaa ottaa vastaan asioita ja jaksaa käsitelläkin ne... Usein tulee kyllä olo että voisi luovuttaa koko elämän suhteen...tiedän että ihmisiä jäis kaipaamaan - mutta toisinaan (aika usein) tuntuu että onko sillä mitään väliä... Onneksi nämä on jääneet vain ajatuksiksi...
Voi kunpa saisin takaisin tasaisen vaiheen pian...en tiedä kauan jaksan olla pohjalla...ja voinko mennä vielä pohjemmalle...
Tuli päivä jolloin romahdin töissä. Päivä jota pelkäsin. Päivä jonka toivoin olla tulematta.
Tätä seurasi sairausloma, joka sekään ei kovin pitkä, enkä haluakaan pitkää sairauslomaa, lyhyt saa riittää. Tiedän omaa jaksamista pitää kuunnella ja niin teenkin. Mielestäni töitä on hyvä tehdä niin saa ajatukset muualle, mutta ei jaksamisen kustannuksella, ei tietenkään.
Olen tavannut ystäviä, käynyt kahvilla, mutta jotain puuttuu, se onnen tunne, se hyvänolon tunne jota ihminen kaipaa. Mistä löytäisin sen onnentunteen, edes pienen pienen...
Mikä mieltäni sitten painaa..
En oikeastaan edes tiedä, olen väsymyksen vuoksi niin lukossa etten saa selvää ajatuksistani, kuinka ne purkaa...
Väsymykseen on onneksi mahdollisesti löydetty syy... Keskivaikea uniapnea... Lääkärin soittoa odotellessa joka tämän mulle kertoisi... Tuon tiedon luin kannasta...
Painonpudotus pyörii päässä.. Kuinka saada itsekuria siihen..en tiedä..
Nuuskis ja minä saatiin vihdoin varattua hotla... Enää lennot ja raha säästäminen...
Ajatuksia nyt on monenmoista mutta jätän tämän nyt tähän...
Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi kirjoittanut ja tullutkin muutoksia elämään sen jälkeen.
Vaihdoin kesän kynnyksellä työpaikan. Nyt tunnen olevani sellaisessa paikassa jossa viihdyn ja jossa on ilmapiiri jotain aivan mahtavaa...toki sielläkin sisällä muutoksia tulossa ja tulee, mutta toivon että ilmapiiri pysyisi suhtkot hyvänä - ettei tule taas eteen etten jaksa...
Mulla oli pitkään hyvä kausi, nyt tuli sellainen kriisi eteen jota ei voi ohittaa mitenkään, se kun tulee olemaan mukana pitkäänkin... ja se veti mun mielialan todella matalalle, pelkään jopa että liian matalalle mennään, sen aika näyttää olenko kuinka pohjalla. Onneksi mulla oli psykan käynti melkein heti uutisen kuultuani...Nyt ootan psykan lääkärin käyntiä joka on kanssa näillä näppäimillä. Siellä puhutaan sairausloma tarpeesta ja siitä missä nyt mennään, tarviiko lääkkeisiin koskea eli muokkailla...
Mitä minulle kuuluu juuri nyt..? Alakuloisuutta, väsymystä ja pientä ahdistusta, kun ei tiedä mitä seuraavaksi..
Asiasta iloisempiin....
Pieni mieheni aloitti ekan luokan, se ollut ehkä äidille jännittävämpää kuin lapselle. Hän kulkee sinne taksilla, kuinkahan saan hänet oppimaan lähtemään itsekseen kun palaan töihin...nyt kun olen palkattomalla lomalla..isompi pieni mieheni aloitti 5lk. Molemmilla koulu on alkanut hyvin...
Isälleni:
Mä olen tässä sua varten
Sua aina suojelen
Kun murheet koittaa meitä voittaa
Vierelläsi taistelen
Mä olen tässä empimättä
Vaikka vuodet satuttaa
Jos sä tahdot niin mä tahdon
Niin mä tahdon
Tuo pätkä on Mikko Harjun kappaleesta Mä olen tässä.
Kun unelmia pitää olla, suunnitellen kovasti ensi kesänä lähteväni Puolaan geokätköily tapahtumaan, se on sellainen tavoitteeni, olla suhtkot hyvässä kunnossa silloin ja pystyisin lähtemään. Olen puhunut että eräs ystäväni sanotaan vaikka Nuuskis lähtisi mun kanssa ja hän on luvanut lähteä. En tiiä uskaltaisinko edes yksin lähteä...nyt pitäis enää saada varattua se hotla ja miettiä muutenkin reissua että se varmasti toteutuisi...tottakai itseäni mietityttää saanko kerättyä rahaa reissua varten, mutta olen siinä uskossa että pääsen reissuun..
Tämän laulun myötä sanon moikka ja ens kertaan....
