ulkopuolinen

Ulkopuolisuuden tunne on aika järkky olotila. Itse koen sitä usein, niin somessa kuin normaalissa elämässä.

Viimeksi tänään töissä. Tuntui ettei mulle sanottu mitään, kuin mun olisi pitänyt tietää missä mennään, hyvä kun muistan mihin aikaan on mitäkin - ei en muista. Toivon että tää tunne olisi vain tän päivän kokemus ja muuten olo ois parempi... 

Ulkopuolinen olo - sen voi onneksi yrittää saada jäämään taka-alalle, jos vaan pystyy. 

Somessa koen usein ryhmissä, joissa tuntuu ettei mun juttuihin kommentoida tai oteta kantaa...mut osaan aika hyvin sietää tätä..

Ei mul mitään ihmeitä tästä asiasta ollu sanottavaa.

Nalle

Aloitus...

Se on ensimmäiset päivät takana uutta työtä. On ollut kivaa ja olen ollut pirteämpi myös kotona. Psykan lääkäri oli kyllä eri mieltä töiden teosta, hän olisi halunnut kirjoittaa pari kuukautta sairauslomaa. Kieltäydyin.

Ryhmä on ihan mukava. Lapset ovat omalaatuisia kavereita. He osaavat olla omia itsejään, heistä pitäisi ottaa mallia. Ainoa vika tuossa ryhmässä on, että se kaipaisi kyllä vielä yhdet käsiparit sinne, sen verran huliviliä on meno ja kun lapset tarvitsee sen verran konkreettista ohjausta. 

Ensimmäisinä päivinä, on tullut ulkoiltua, luettua kirjaa, pelattua muistipelejä. Käyty luistelemassa. Ruokailu tilanteiden hallintaan ottoa - ruoan annostelua. Syömistä lasten kanssa. Juttelua lasten kanssa.

Toki mun täytyy ajatella itseänikin vähäsen - olen miettinyt lääkärin sanoja, mutta omasta mielestäni olen hyvin voiva tällä hetkellä - ei ylä voittoista, niin kuin lääkäri miettii...saa nähdä, mutta toiveeni onkin että en ottaisi nyt sairaslomaa lainkaan - saa nähdä kuinka onnistun tässä - nyt ei tunnu siltä että tarvitsisin edes, mutten voi tietää mitä tuleman pitää tulessaan...

Oon yrittänyt miettiä omia vahvuuksiani, kuinka niitä tuoda esille työssäni. Mullahan on taustalla 10v kerhonpitoa - mutta hatarassa muistissa kaikki. Tallessa on kyllä erilaisia askarteluohjeita ja kaikki askartelukamatkin. 

Vaikeaa ryhmässä on se kun tulee omat lapset mieleen tietyistä käyttäytymisistä ja olemuksista toisissa lapsissa - kun omat lapset oli pieniä...on toisaalta hauska huomata, että ihanaa mun lapset ei ole olleet ainoita tällaisia erityisiä, että on muitakin samanmoisia...silloin en saanut oikein vertaistukea kun lapset oli pieniä...tukea kyllä sai päiväkodilta ja kaikkialta - mutta vertaistuki puuttui...

mutta nyt omat lapset on jo koululaisia - isoja, mutta pieniä - toinen rauhoittunut aikalailla, mutta hänellä menee lääkityskin. - toinen, noh, sillä aletaan tutkimaan ylivilkkausta kun on niin levoton...rankkaa aikaa...

Vielä on vaikeaa jättää työt töihin - mutta uskon että sen taas opin tässä kun pääsen kunnolla rytmiin kiinni.

Osaan toki ottaa irti vapaista. Eilen tuli käytyä karaokessa ja tänäänkin olen menossa ystävän kanssa laulelemaan. Vähän irti ottoa.

Eipä tässä kai muuta.

Nalle

uusia tuulia kohden

Tammikuu on kohta ohi, jottei uskoisikaan. Olen tehnyt ratkaisuja, jotka ei välttämättä miellytä kaikkia.. sanoin itseni irti työstäni...aloitan uuden työn tuotapikaan...

Minua jännittää ihan vietävästi mennä tuohon uuteen työhön...sillä eihän lapset ole silleenpä minulle tuttu juttu työmaailmasta...osaanko olla lasten kanssa...ihanaa siinä on se että se on arkityötä ja viikonloput on vapaina...Minua ei huoleta edes se et tämä työ on määräaikainen, toisin kuin aina, olen hankkinut vakkarityön alle ennen töistä poistuttuani...mutta jos tämä työ ei ole kuin minulle luotua, en tiedä enää mitä tehdä.. mutta käännetään nämä kirjankannet nyt ensin ja mietitään vasta sitten...

Siellä oli todella ihana vastaanotto kun kävin tutustumassa. Hyvä yhteishenki henkilökunnalla, johon varmasti pääsee mukaan hyppäämään luontevasti.

Ihanaa on tosiaan kun saa olla ma-pe töissä ja sitten la ja su kotona. sopii omaan elämän rytmiin hyvin, toivon mukaan ainakin. 

Sitten tulee kysymys, miksi lopetan edellisessä, mulla ei vaan rehellisesti voimavarat, pää ja ahdistuksesta siihen kaikkeen riittänyt. Se kun huomaa että meinaa alkaa itkee pienestäkin jutuista, täytyy olla merkki että nyt ei todellakaan voida hyvin ja niin minulle kävi...ja olen onnellinen kun hain apua tilanteeseeni, etten pala uudelleen loppuun (kerran kokenut senkin)… 

sitten tulee tämä ainainen lupaus tehdä itselleen jotain...kuten pudottaa painoa...elämäntapamuutoksen aika alkaa olla oikeasti käsillä, mitä se pitää sisällään niin sen tulevaisuus näyttää...ainakin oikeanlaista syömistä, liikuntaa - ihan arkiliikunnasta lähtien...salille meno ja siellä treenien aloittaminen...kalenteriin tekemään tarkat suunnitelmat milloin mitä, minne ja kenen kanssa...

Kävin tässä kolme tuntia kauppoja kiertelee et löytäisin itselleni ulkohousut....viimeisestä paikasta josta emme ainakaan usko löytävämme, löydettiin sopivat...luojan kiitos....nyt kun keksis missä myydään isojen naisten talvitakkeja. 

Toinen päivä meni sitten kierrellessä keskustassa kauppoja nelisen tuntia. Kyllä sanon että jalkani on ihan kuollut - vasen jalkani. En tiedä mikä siinä on mutta se on jalkapohjasta ollut nyt kuukauden kipeä...ystäväni sanoi että voi johtua että lihakset on jumissa...nyt kipu on "kiivennyt" ylös päin ja välillä pohjekin ilmoittelee itsestään....no ehkä tämä menee ohi jossain vaiheessa - kai se pitäisi jokin mikä lie pallo hankkia jota pyörittää jalkapohjassa...

Eipä tässä kai muuta ole nyt tällä hetkellä kuin ihania talvi päiviä!

Nalle

jotain

Kysymyksiä kysymysten perään...lisää kysymyksiä...mitä mulla on antaa...ei mitään...mulla ei oo vastauksia niihin kysymyksiin, ei vastauksia vastausten perään...en vain tiedä mitä vastata...

Joulu meni rauhaisissa tunnelmissa, sai syödä paljon, avata lahjoja, olla tärkeiden ihmisten ympäröimänä...ei riitoja ei mitään eripuraa, edes lapsien osalta...parasta kumminkin oli mielestäni se yhteinen tekeminen jota meillä oli jouluna...lautapelit, tv:n tuijottelu, oleskelu.

Sitten tulee välipäivät jotka ovat mielestäni niin turhia...omasta puolestani olen vain jo niin väsynyt, jotten jaksa olla iloinen ollenkaan, jotenkin joulun pyhät vei mehut ihan kokonaan, vaikka niistä nautinkin täysin rinnoin... 

Huomenna olisi uudenvuodenaatto...jei, näettekö kuinka innoissani olen tästä asiasta...vuosi vaihtuu ja ylihuomenna onkin jo vuosi 2023, ei uskoisi - mihin tää aika oikein on mennyt...en ajatellut ostaa raketteja lainkaan...vaikka lapset niitä varmasti toivoisivatkin...

Vuosi 2022 - on ollut ihme että olen pysynyt samassa työpaikassa huhtikuun lopusta asti, toki olen ollut aika paljon sairauslomalla - ei hyvä kylläkään, mutta mitä sitä omalle ololleen voi - ei mitään... Rehellisesti en oikein muista vuodesta mitään...nyt kun ihan muistelemalla yritän...ehkei mun ole tarviskaan muistaa mitään...välillä harmittaa itseäni kun en muista asioita...edes valokuvat ei saa muistoja esille...

eroa

Se kun tunteet katoaa on aivan kauheaa. Välität vielä toisesta muttet vaan rakasta enää, et niin kuin parisuhteessa kuuluisi.

Enää ei ole vaihtoehtoja, vaan nyt on enää ratkaisuja. Niitä on tullut tehtyä, vaikka ajattelin että se on helppoa, kuvittelin väärin, tää on helvetin vaikeaa ja sattuu niin vietävästi. 

Mä oon surun murtama,

 kyynelten kastelema,

 tuskan turmelema.

Mutta oon vahva ja kestän kaiken.

Kyllä tästä päättelette oikein että yksi ajan jakso mun elämässä päättyy. 

Tulee olemaan vaikeaa, sillä miten selittää lapsille asia. 

Välillä meinaan et perutaan kaikki, esitetään kunnes lapset täysikäsii ja sit erilleen, mut en mä voi elää parisuhteessa jossa en itse rakasta enää, en halua sitä pahaa toiselle kun en voi antaa vastarakkautta. 

Täl hetkel tuska viiltää rintaa ja oon ihan rikki. Ehkä mä eheydyn viel. Saatan toki tarvita siihen ystävien ja mahdollisesti ammattiauttajan apua.

Itkettää joka asia, millähän verukkeellaa hakis saikkua. En nuku... Miten jaksan töissä,jos en nuku. En mitenkään. 

Nalle 

rukouksen voima

Olin leirillä lasten kanssa, aiheena oli Rukouksen voima. 

Leiri oli todella antoisa ja antoi paljon, vaikka leiri meni omalta osalta joka tilanteessa itkuksi.

Sen mitä opin rukoilemisesta on et pitää olla itselleen armollinen, eikä pidä vaatia liikoja, pienikin riittää. 

Rukous olisi hyvä ottaa jokaipäiväiseen elämään, vaikka aamuun tai iltaan.

Sen voin myöntää että itse olen huono rukoilemaan, en ole koskaan saanut siitä itselleni tapaa. Tykkään paljon kuuntelevasta rukouksesta. Eli siinä ollaan kolmen neljän hengen ryhmässä ja rukoillaan yhden puolesta kerrallaan. Ollaan rukouksen jälkeen hetki hiljaa ja sen jälkeen kerrotaan mitä tuli mieleen rukoiltavasta, lopuksi siunataan Herran Siunauksella.

Eilen oli isänpäivä. Itselleni todella raskas päivä. Ensimmäinen isänpäivä ilman isää. On tullut jonkin verran itkettyä viime aikoina.

Kotona ei tule itkettyä kun miehen mielestä se on heikkoutta. Musta itsestäni tunteiden näyttäminen on taas vahvuutta. 

Tällä viikolla palaan töihinkin... 50% työajalla. Toivottavasti jaksan. Odotan innolla, toivon että pääsen hyvin kiinni töihin, eikä tulis kauheeta alku kankeutta. 

Tällä hetkellä ongelma on käveleminen ja jalkojen päällä oleminen, käy oikealle lonkkaan, alaselkään niin että puutuu koko lonkka ja tulee paineen tunnetta sekä jännää painemaista kipua kuin kuumenis ja turpois. Jalka on kuin painava puupökkelö. Maatessa kihelmöi kuin alkaisi puutumaan. 

Ei mulla muuta tällä erää. 

Nalle

hmm

Syksy, mikä ihana syy polttaa kynttilöitä, tosin ei meillä, kuva otettu vieraissa. 

Semmoi aikakausi etten jaksa ensim yhtään mitään, nukun vaan, hyvä ku syön edes. Sit tulee puusti et vois tehä kaikkee ja enemmänkin, mieli on kirkas kuin aurinko. Eiköhän kesken kaiken taas pudota alas.... Tätä on jatkunut nyt jonkin aikaa... Aika väsyttävää... 

Ihana asia on kun siskon koira on hoijos, niin tulee käytyy ulkona pakostikin, satoi tai ei. Koira seuraa mua joka paikkaan. 

Kävin tänään myös lenkkiraamiksessa, oli mukavaa. 

Nyt on ilta tai oikeastaan jo yö. Pitäis nukkua mut uni ei tuu. Unilääkettä ei enää voi ottaa.... Tekis mieli siivota, touhuta, tehdä kaikkea. Väsytä ei lainkaan. Pitäiskö kokeilla monta päivää jaksaa valvoa samoilla silmillä...? 

Olo on ollu kyl viime aikoina parempi, ehkä tosin vain kuvittelen niin, kun nyt tätä tekstiä kirjoittaessa huomaan ettei oikeastaan niin ole. 

Torstaina on psykiatri, pitää kai sille kertoa missä mennään, asioiden oikeilla nimillä. Tosin riippuu oonko silloin taas masennuksen puolella ja en puhu kuin pakolliset... Tää tittidii olo sais olla psykan aikaan... 

En osaa kuin sängys väkisin makaa ettei lähe laukalle. 

Nalle