vierähtänyt tovi

Hellou blogini kansa..

Tässä on vierähtäny tovi jos toinenkin. 

Elämä alkaa pikkuhiljaa jälleen hymyilee. Pienin askelin eteen päin, ei liian isoja harppauksia.

Mulla on päässä paljon asiaa ja paljon on sattunut siten kun osastolta olen poistunut.

En ole jaksanut kirjoitella tai kun jaksanut, aloittanu ja jättänyt sitten kesken.

Huomenna on ystävänpäivä - en itse ole sen päivän päälle ollut koskaan kovin innokas.. toisinaan on kausia toki ollut että muistanut ystäviä... usein vaan tuntuu ettei ole niitä ystäviä pahemmin. Nyt tänä vuonna tosin lähetin kortteja, en tiedä onko menneet kaikki vielä perille. Sitten kahdelle ystävälle hommasin pienet muistamiset.

Käyn edelleen psykalla, joka toinen viikkoa...toukokuun puoleen väliin asti mulla on psykan ryhmä joka perjantai. DKT-keskutelu ryhmä = Dialektinenkeskusteluterapia.

Siellä on ollu paljon asioita joita olen ruvennut miettimään. Päälimmäisenä ehkä mielessä on viikkokortit joita täytellään...tai no mulla ne vaan jää kun ei jaksa tai edes muista..

Olen pohtinut myös että alkaisin kirjoittamaan päiväkirjaan tai johonkin vihkoon - ajatuksia mielenterveyden käden avulla. ja niistä koostaa sitten jonkin näköisen tekstin tänne - saa nähdä saanko siihen itsestäni irti.

Pitää vain hommata jonkinnäköinen vihko tai kirjanen johon tekisi.

Nyt psykassa käydään mun elämänjanaa läpi - millainen olen ollut ja mitä on tapahtunut ja mitä muistan mistäkin ikäkaudesta. Olen huomannut että muistan hyvin vähän. Kun tarkkaan ajattelen, en oikeastaan tiedä mitä muistaisin täysin tarkalleen - kuin blokkaisin kaiken tiedon päässäni.

Viimeksi kävimme minulle todella arkaa asiaa - en aio avata tänne blogiin sitä sen enempää, mutta jotain mitä ei kenellekään - ei edes pahimmalleen vihamiehelleen halua tapahtuvan..

Olin itse sen aiheen blokannu päästäni täysin - muistin kun siskoni kysyi että olenko puhunut siitä.. en ollut ennen viime kertaa..

Meille tuli "läksyksi" DKT-ryhmässä tehdä tunneratas..mutta en oikein ymmärtänyt mitä siinä täytyy tehdä...

Röllipojan asiat alkaa suttaantua, hän sai neurologian osastolle viikon osastojakson, toivottavasti siitä olisi hyötyä ja saataisin vihdoin jotain järkeä asioihin.. jotta ymmärtäisi omaa lastaansa paremmin...

Mulla on päässä niin paljon asioita etten pysty oikein jäsentämään niitä asioiksi. Tuntuu kun yrittää yhdestä ajatuksesta ottaa kiinni, tulee jo toinen joka työntää jo edellistä eteenpäin.

Tänään olin yhdes keskustelu jutussa - jossa tajusin että pelkään kertoa asiasta tai asiasta kelle tahansa..pelkään miten kanssahenkilö suhtautuu, reagoi.. eli tavallaan vetäydyn ja ahdistun sekä saan paniikkikohtauksen jos pitää sanoa tai kertoa jotain..

Tajusin myös sen että mulla on todella kärjistyneet tunteet - ei niiden välimaastoa lainkaan. Kun tunnen ärtymystä - räjähdän heti. Kun surua - masennun saman tien... en osaa siis hallita omia tunteitani..

Minun on usein vaikea tunnistaa tunteitteni täyttä voimakkuutta.

- Tähän liittyy juuri se etten itse edes tajua että tunteeni menee nollasta sataan sekunnissa.

Toisinaan tulen tietoiseksi tunteistani vasta jälkikäteen.

- Tämä taas kun on jo tilanne ohi ja menny aikaa paljonkin tajuan vasta miten olen toiminut millaista tunteita se olikaan tuonut - ja ryven itsesäälissä kun menin tekemään niin..

Useimmiten minua ei huvita puhua ajatuksistani ja tunteistani muiden kanssa.

- Tämä liittyy tuohon pelkoon kertoa muille. Pelkään ettei mun mielipiteitä tai ajatuksia hyväksytä, ne tuomitaan, tropataan. Tunteista puhuminen on myös aika usein hankalaa.. Olen toki oppinut puhumaan jonkin verran asioistani ja on onneksi ihmisiä joille voi puhua.

Olen tässä miettinyt myös erästä ystävääni paljon, johon tutustuin kesällä - puhutaanpas hänestä vaikka nimellä Mymmeli - vein hänelle tänään ruususaippuaa (suolasaippuaa) ja ystävänpäiväkortin. Hän liikuttui niin että rupes itkemään ja halasi minua niin ettei olisi halunnut päästää irti. Toivottavasti pääsemme pian kahville ja voimme taas jutella paljon. Hän on ollut todella tärkeä tuki mun  masennuksen kanssa - hän on siihen aikaan astunut mun elämään kun masennus ruvennut pahenemaan - olin siellä monta kertaa viikolla aamukahvilla - sai puhua, sai olla kuin kotonaan, ihan kuin oisin aina tuntenut hänet..

Nyt tämän Nallen täytyy lähteä nukkumaan jotta jaksaa huomenna psykan ryhmän, ystävän kanssa kahvihetken sekä TYHY päivän...

Halauksin, Nalle

ps. maaliskuussa palaan töihin puolikkaalla.

pps. Olen ruvennut juomaa teetä
ppps. tykkään jopa hunajastakin

pppps. Kiitos Pinkki inkiväärihunajasta.

Inkiväärihunajaa,
Mulle myös - muumitee (mansikkapirtelön makuinen),
muumimuki tottakai. Flunssa poistamis yritystä.

lisäystä naamariin

Osastolla ollessa jo viikon. Vasta nyt alkaa oma muuria kaaduta ja pystyn puhumaan. Kauan siihen meni mutta nyt puhun jo ilman että pitää kaivaa puhetta.

Tänään mulla nostettiin lääkitystä ja lisättiin bipon lääkityksen rinnalle masennuslääke. Toivotaan että auttaa. 

Hiukan huono on ollu tänään, sydämentykytystä, pää ollut tosi raskaan tuntuinen, pikkasen huimannut ja väsymystä. 

Aloitin huonekaverin kanssa palapeliä lauantaina ja tänään aamupäivällä se. valmistui. Hassua kun oikein mihinkään ei jaksa keskittyä mutta palapelii. Kyllä jaksoi.

Olen käynyt sellaisessa ryhmässä, jossa on tunteiden hallintaa.. Kyllä se on todella hyvä mulle... Ahdingonsietokyvyn hallinta, sekin kuulostaa hyvältä.. Siihen jäljellä vielä kaksi kertaa.. Ja sitten tunnejuttua vielä yksi kerta.. 

On ollut mielenkiintoista kyllä.. Ainoa että kaksi ekaa kertaa mulla läsnäolo oli vaikeaa.. Laskin kuin monta raitaa matoissa on(29) mitä värejä, miksi niitä ei voi saada limittäin et viivat osuu.. Miks ei voi olla samanlaiset.. Yhdellä kerralla opeteltiin tietoista läsnäoloa...onneksi...harjoittelujuttujakin joita pitäia harjoittaa..

Tänään tuli mielenkiintoinen tehtävä.. Pitää tutkia itseään viikkolistan kautta.. Mielialoja, unta jnejne. 

Myös läksynä käydä joka päivä ulkona 15min... en mennyt tänään aloitan huomenna..osastolla he pystyvät vielä vahtimaan että käyn. 

Kotilomalle pääsen yöksi pe-la tarkemmat tiedot selviää että mitä pitää ottaa huomioon. 

Tänään nuorimmaiseni täyttää 5v. Näin hänet aamulla... 

Kiitos ja ihania pakkasia. 

Ps ihana tähtitaivas. 

Nalle 

aikalisää hakemassa...

Niinhän sitten kävi kun oli tuo psykan käynti..niin se meni siihen että päätettiin että lähden hetkeksi osastolle..psyk.osastolle. Täällä nytten makoilen ja mietin asioita. Yritetään saada lääkitys kondikseen. Toivotaan että löytyisi oikeanlainen lääkitys ja toivon että saisin sellaisen lääkityksen nukkumiseen, että nukkuisin enemmän kuin 5tuntia yössä.

Tosiaan tuntuu siltä etten vaan jaksa enää. Kuin kaikki vaan kaatuisi päälle yhtäaikaa joka suunnasta. Tuntuu kuin olisin jyrän alle jäänyt ja salamaniskusta saanut puu.

Vahvinkin puu kaatuu joskus - sanotaan. Tätä itseasiassa pohdin erään ystäväni kanssa tässä muutama päivä sitten.

Vahvinkin puu kaatuu joskus

• Puiden pitää kaaduta, jotta ne voivat nousta ja virvoittua.
• Puidenkin juuret kaipaa hoitoa - niin kuin jokainen meistä.
• Etenkin kun puu on tehnyt kaikkensa kaikkien eteen ja huolehtinyt muista. Niin linnuista, lehdistään ja oksistaan.
• Kun juuret sitten ottavat vain taakkaa ja murheita kantaakseen, ne eivät enää jaksa antaa elinvoimaa muualle osaa puulle, eikä linnutkaan saisi pesäpaikkaa, eikä ravintoa itselleen. Puu rupeaa pikku hiljaa kuihtumaan ja lahoamaan sisältä.
• Tahtia pitää ruveta miettimään ja puunkin täytyy ottaa apu itselleen vastaan, antaa veden tulla ja virvoittaa, sekä antaa veden myös puhdistaa ajatukset ja murheet sisältä, puhua niistä ja antaa kuulua, ei pitää itsellään.

ja meidän täytyisi muistaa että ME OLLAAN KOKONAISUUS !

Sen olen huomannut että olen sen verran saanut ihteäni takasiin, että jaksan miettiä asioita laajemmin ja tulee paljon vertaiskuvia mieleen..vaikka välillä tuntuu ettei ne vertaiskuvat aina kovin auvoisia ole tai tarkoitan ettei niissä välttämättä lukijan silmissä ole mitään järkeä...

Tuota puu vertausta olen nyt miettinyt paljon ja se on saanut ajattelemaan että se on totta ja se pitäis muistaa..

Jokainen meistä tarvitsee hoitoa - jotta voimme olla toinen toisillemme auttajia.

Osastolla ollessani olen huomannut kuinka vaikeaa on luopua hoitajanroolista, se kun itse olet ammatiltasi hoitajat, automaattisesti kuuntelet muita, analysoit ja yrität parantaa heidän oloa - toki siinä on se oravanpyörä riski - mä en purkaa niitä asioita vaan kasaan ne kaikki itselleni ja olen kohta taas ihan masentunut ja itkuinen ja murheen murtama, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle.

Tässä vaan kun on hetken saanut olla, niin olokin on jo parempi, vaikka tiedän että huono puoli siinä on se että jos nyt palaan arkeen, romahdan uudelleen - pitäisi saada tähän mun oloon jokin pysyvä asia.

Mulla alkoi osastolla myös pari ryhmää..tai toinen ryhmä alkaa vasta ensi viikolla, toinen alkoi eilen... Tunnesäätely juttuja - oikeastaan todella hyvä - niitä ongelmia kun mulla on ollut jo lapsena ja siksi käynyt terapiassa silloin. Aikuisena noh, en oo osannu käsitellä niitä ehkä oikein.

Olen herkkä kaikelle, ympärillä oleville asioille..

Asia mikä mua itseäni häiritsee ja jonka kanssa olijat myös huomaavat...on se kuinka levoton olen iltaa kohden..se kuinka en voi pysyä paikallaan ja kuinka ajatuksen juoksuni on nopeampaa kuin edes pystyn puhumaan - se on ruvennut todellakin nyt itseänikin häiritsee sillä en pysy edes itse perässä - sit tulee levottomat jalat, ärtyneisyys ja kaikki ärsykkeet häiritsee..

Luoja että eilen meinasin räjähtää kun eräs toinen potilas kolisteli tarjotinta toiseen kun odotti ruokajonossa vuoroaan..pamautin käteni täysiin siihen tarjottimen päälle ja pidin siinä kunnes oli oma vuoroni...jälkikäteen mietittynä - sen olisi voinut hoitaa toisinkin...mutta ollutta ja mennyttä..

Mutta tulen taas kirjotitelemaan kun pääsen...

Nalle

ajatukset sillalta alas

nyt pakko kertoa ehkä vähän synkeepäkin asiaa..

mulla oli viikonloppuna aivan ihana reissu ystävien kanssa..tottakai naisten kanssa joskus tulee kränää...se on nyt odotettavissa...eikä siinä mitään, mua se nyt ei sinänsä haitannut, vaikka asia jonkun verran loukkasikin...silti reissu oli aivan ihana...ja rakastin olla mukana...ja joskus voi ottaa uudelleen, mutta koska on sitten asia erikseen...

Teki niin hyvää että pääsi pois kotoa ihan eri ympyröihin...vaikka mun olotila ei ollut maailman parhain ja yritinkin peittää sen hymyllä ja olemalla mukana...

No mitä tulee sitten la-su väliseen yöhön..ahdistuin niin pahasti että olin aikeissa mennä tekemään itsemurhaa...ajatus pelästytti sillä sillalla niin paljon että peräännyin..olen onnellinen että peräännyin.. en edes halua ajatella minkälaista se olisi ollut läheisille..tai näille ystäville joiden kanssa olin..silloin toki en tuota ajatellut..vasta näin jälkikäteen... 

onneksi mulla on psyka huomenna, pääsee juttelemaan asioista...ja loppu viikosta sitten lääkäri+psyka...niin pääsee puhumaan sinnekin...

kuuntelin tuossa musiikkia mitä nyt vaan tulee..törmäsin biisiin joka on kuin omaa kirjoitustani..kertoo niin omasta maailmasta...ajatuksistani..

Tämän kuullessani silmäni vain rupesivat vuotamaan...ihan yllättäin..kosketti niin valtavasti..

🎶 Oppinu esittämään hyvin et kaikki on hyvin

Et mä oon ihan ok

Ketä mä huijaan, itteeni vai sua

Kun mä sanon et mä oon ihan ok

Kun ei pysy pystyssä pää ja sisäl tuntuu ontolt

Mut kun kysytään mä vastaan et oon ok Mä oon ihan ok,

joo, mä oon ihan ok

Vaikken pysty nousee sängystäkään

Mä sanon et oon ok 🎶

särkynyt...

Tälllä hetkellä, just nyt, mulla on olo kuin olisi kaikille taakkas...olisin vain vähäpätöinen paska...suomeksi sanottuna...

tuntuu kuin ystävät olisi lähteneet...kuin he eivät jaksaisi..no en kylllä jaksaisi itsekään...

Olen vain taakka kaikille...arvoton...täysin turha...mulla ei ole mitään virkaa enää täällä..ei nyt eikä tulevaisuudessa...miksi edes olen täällä...

rakastan lapsia..mutten vain jaksaisi enää olla se joka huolehtii edes itsestään...miten jaksaisin siis huolehtia edes lapsistani...

olen vain hajonnut saviruukku...jonka palaset kaikki talloo alleen...

sydäntä särkee

On olo kuin olisin vain ilmaa....olo kuin olisin pyyhitty pois...
kuin ei kukaan välittäisi...kukaan ei jaksa välittää...

Olo kuin kaikki valuisi hukkaan...kuin rakastaisin tyhjää kuoppaa...etkä enää saa itse mitään...
se kun rakastat itse..mutta oman tyhmyyden ja arkuuden vuoksi menetät sen kaiken...

Tunnet olevasi arvoton...vähäpätöinen pölyhiukkanen...vain joka leijailee jossain, jonka joku vain pyyhkii pois ja huutelee viemäriin..

Tunne kuin et edes ansaitsisi arvostusta, rakastetuksi tulemista, etkä ole ansannut mitään...

tätä minä tunnen nyt, tätä puin syvällä sisimmässäni..

välittääkö oikeasti kukaan...tukea en ainakaan saan...

välitätkö sinäkään? vai välitätkö vain koska säälit ja haluat pelastaa minut..?

kaipaan ja tunnen suurta tuskaa..silti koen välipitämätöntä tunnetta itseäni kohtaan..koen että olen turha paska...vain ilmaa...

Rakastan....mutta ansaitsenko rakastaa...otatko sen vastaan...

jotain höpötystä jostain pään syöveristä

Tässä on ollut nyt kuukauden tauko..ei vaan ole jaksanu keskittyä oikein mihinkään..tai kun aloittaa unohtaa heti mitähän tässä oli kirjoittamassa...

Ajattelin avautua vähän käymästäni ryhmästä...psykan ryhmästä...se on ollu ihan ok...siis antanut paljon kyllä, ja saanut ihania uusia ystäviä poikinut ainakin pari kappaletta..mutta se että se ei ehkä ole ollut itselle sellainen joka nyt parhaiten antais mitään..tuntuu tavalaan vaikka oon saanut, olen enemmän antanut itsestäni..

Ryhmä on ollut pari kertaa viikossa ja siellä on ollu joka viikko oma aiheensa...on ollu aihe joka on ollut musta niin turha..mutta sitten aiheita jotka ovat puhutelleet paljonkin...mulla jäljellä sitä vielä pari kertaa...

Yksi ihanimmista asioista oli miettiä voimavaroja elämässä...voimavaroja voi tuoda, luonto, ympäristö tai erilaiset ihmiset. Omat vahvuudet ovat osa voimaroja ja asiat joista saa mielihyvää sekä erilaiset luonteenpiirteet...Toki tässä on sitten se varjopuoli että kaikki nuo voivat myös olla voimavarjoen viejiä - pitää löytää elämän tasapaino...

Omia voimavaroja on mm. musiikki, sisko, puhelu ystävän kanssa, leipominen, tärkeä ihminen joka  saa aina hymyilemään, joka kyselee kuulumisia, joka tukee vaikkei voi olla läsnä.

Pitää osata lukea omia ajatuksia, sillä on ajatuksia jotka kuormittaa, mutta myös ajatuksia jota rakentavat mieltä...mikä antaa paljon . ja niitä ajatuksia jotka vie kaiken...pitää muistaa että ajatukset ovat kanssasi etkä voi niitä kokonaan poistaa itseltäsi...ja ne vaikuttaa kokovaltaisesti tekemisiisi...

tätä on tosi hankala käsitellä, mutta se on totta...

VAIN TEOT MUUTTAVAT ELÄMÄÄ !

kumpa tämän vain muistaisi

Jokaisella on omanlaisensa tarina ja vain sinä voit tehdä siitä omanlaisesi...

Mitä tulee sit itseeni..tosiaan mulla aloitettiin lääkitys..se mennyt ihan ok..tosin sitä jouduttiin laskemaan..meni vähän yli mun olo...valvoin tuossa 24h ja sitten lyhyessä ajassa vielä lähes 30h...ja musta edes nähnyt et oisin valvonut niin paljon...

pelkään että menee liian yli täs..onneks nyt oon nukkunut..

ja se että saan kauheita ajatuksia kun tiedostan ettei pitäis valvoa, mutta unta vain ei ole..ei edes väsytä..rupee tulee kamalia ajatuksia päähän..mitä jos vaan lähtisin ettei kukaan huomais...mutta en pystyis siihen...välillä koen olevani yksin kaikkien asioiden kanssa...tuntuu että mulle annetaan aivan liikaa...lapsien asiat ja muutenkin kaikki...

rakkautta en tunnu saavan enkä tukea minkään suhteen...tottakai on ystävät, mutta tuntuu ettei se riitä..sillä kaipaisin jonkun vierelleni joka on aidosti kiinnostunut ja aidosti läsnä mun oloissa..tässä vierelläni...

tai saisin mä rakkautta ja tukea..pitäis vaan olla rohkea ja antaa sille lupa...antaa lupa omille tunteilleen...yritän vain kieltää niitä..sillä en uskalla olla rehellinen...itselleni...mutta kyllä mielessäni on....

Se että siskoni asui meillä kuukauden, sain kokea mitä on tulla kuuluksi, kuinka saada lähimmäisenrakkautta - joku joka kuuntelee ja on vain siinä vieressä ilman sanoja, ja on vain paikalla, vaikkei edes puhuttais ja vaikka oltais vaan omilla puhelimilla..mutta hän on siinä vieressä...on vain..tunnen etten ole yksin...

kun siskoni sitten lähti omaan kotiin..minut valtasi yksinäisyys...tyhjyys...ja kyyneleet vaan kipusi silmiin, itkin yksin...tuntui kuin oisin menettänyt jotain...tällöin tajusin että elämästäni oikeasti puuttuu jotain..juuri tuota mitä sisko sai tuntemaan..puuttuu se jokin joka on tukena vain siinä vierellä ilman sanoja.. onneksi edes on sisko jolle voi puhua ja joka on tärkeä tuki tällä hetkellä...

nyt odotan isältäni, kolmeta ystävältä ja kahdelta siskoltani tekstei miten he on nähneet elämäni..pelottaa mitä kiakkea muistan...ja miten he ovat nähneet elämäni erivaiheet.. rupeamme käymään psykalla elämän janaani..voi olla että tulee sitten kirjoitettua taas enemään kun päästään syvemmälle sisimpääni...kuohuja mahdollisesti odotettavissa..

eippä mulla tässä nut oikein muuta..alko pää lyömään tyhjää..vaikkei se oikeasti koskaan niin tee...

Mietteissään, Nalle