Elämä joskus yllättää erikoisellakin tavalla...
- omalla kohdalla liiankin välillä...
Itse olen miettinyt asiaa omalta kannaltani....
- ja päätynyt vaikka ja mihin ratkaisuihin...
Ja joo onhan siinä ollut pysäyttäviäkin hetkiä...
- kuten lapsen asioiden ilmaantuminen...
Olen alkanut miettimään omaa oloani.
Nyt on ollut muutaman päivän todella rauhaisaa oloa (omassa päässäni), mutta myös samalla ollut muutama masentunut hetki. Viikon loppuna oli kutsut - ihanaaaaaa, ihmisiä tuli käymään - ihana lauantai, jaksoin olla hetkessä mukana...leivoin......oli ihana sunnuntai.. - kävin ulkona....
kunnes tuli maanantai ja oisin halunnut vain olla yksin, peiton alla - vailla kenenkään huomioo..
mutta ei en saanut olla omissa oloissani - en saanut olla rauhassa..."mikä sulla on" "miksi vetäydyt" "miksi oot tuollainen" - sitä sain kuulla..kyhnättiin vieressä - oltiin koko ajan kyselemässä - vaikka ilmaisit selvällä suomenkielellä - HALUAN OLLA NYT EDES PUOLI TUNTIA YKSIN - mutta ei mennyt perille....ja ei kyse ei ollut omista lapsista...
Mietin - miksi ei anneta tilaa, silloin kun sitä tahtoo ja pyytää - miksi ei saa silloin vain olla...
Tänään oli lapsen asioiden tiimoilta juttuja...sain kuulla että kaikki testit niin adhd ja mikähän lie se toinen oli..niin paukku ylhäällä - jopa niin ylhäällä missä harvoin ne edes on... hyperaktiivinen pikku mies...josta sitten kaikki ilmeisesti johtuu miksi hän on sellainen ku on...
nyt alkaa taas uusi sulattelu asioiden kanssa - olenhan mä tiennyt aina millainen tuo apinan poika on - mutta silti se tulee se tietoisku kovaa ja vauhdilla - ei ehdi samassa tahdissa käsittelemään..
Nyt mielessä on koska tulee uusi romahdus - toivon ettei tuu pahana... nyt mietin melkein jopa itkin siellä keskustelussa - vaikkei oikeastaan ollut mitään syytä - asiathan oon periaatteessa käsitellyt - vai olenko - olenko sittenkään - että lapsellani onkin jokin diagnoosi...mitään toki ei vielä diagnosoitu - mut hyper mikä hyper...
Onko sitten normaalia ahdistua tiedosta? - Onko normaalia että lapsi on sellainen? - ajatukset olenko aiheuttanut nämä hälle....ei en ole... ne vaan tulee...
Nyt mietin kitaran ostoa hälle - musiikkitarvikeliikkeessä - onnellisuus koska kitaroita ja sai kokeilla soittaa.....haluan tukea heitä omalla tiellään - parhaimmalla mahdollisimmalla tavalla... ja uskoisin että tämä voisi olla oikea tie..
Musiikkihan lähellä itseäni - isompi lapsista rakastaa tanssia musiikin tahdissa - tää pienempi rakastaisi soittaa kitaraa, ihan selkesti... minä muuten vain rakastan musiikkia - laulamista - soittamista - kaikkea. NAUTIN <3 niin klassisesta kuin muustakin musiikista..
Päätän tämän tekstin tähän kappaleeseen joka on soinut päässäni nyt pari päivää putkeen.
🎶Kuuntele sydäntäs, maailma on sun. 🎶
🎶se sut ohjaa, pian oikeaan, kuuntele tarkkaan🎶
🎶Mitä ikinä teet, mihin ikinä meet, se on vain sun🎶
Musiikkihalein, Nalle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti